Murea, helppo ja tosi herkullinen kanaruoka ilman kermaista kastiketta.
Resepti löytyy Kokataan yhdessä italialaista- kirjasta ja alkuperäisessä ohjeessa ruoka tehdään lampaan lihasta. Meillä sattui olemaan kanaa ja tilkka valkoviiniä ja huomasin, että reseptin maut sopisivat varmasti myös kanan lihan kanssa....hyvää tuli ja ihanan kevyttä pelkän salaatin kera.
Neljälle tosi nälkäiselle:
(jos tarjoat lisäkkeenä pastaa, paistettua polentaa tai riisiä tms. niin ruoasta riittää 6-8 hengelle)
1 kg kananrintafilettä / Lampaanlihaa
6 valkosipulinkynttä
2 sipulia
4 oksaa tuoretta rosmariinia
4 oksaa tuoretta timjamia
1/2 ruukku tuoretta meiramia tai oreganoaä
2 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
4 rkl valkoviinietikkaa
1 1/4 dl kuivaa valkoviiniä (tein puolikuivasta, koska sitä oli jääkaapissa ja hyvin toimi sekin)
suolaa ja mustapippuria myllystä
1. Leikkaa lihasta suuret rasvapalat ja jänteet pois. Paloittele liha sopiviksi suupaloiksi.
2. Kuori valkosipuli ja sipuli j apiko ne oikein hienoksi. Nypi yrittien lehdet varsista ja hakkaa tai silppua ne pieneksi
3. Laita liedelle haudutuskattila. Kuumenna kattilassa ruokalusikallinen voita ja oliiviöljyä ja paista kovassa lämmössä puolet lihasta niin, että ne saavat kauttaaltaann kauniin värin. Laita lihapalat syrjään ja paista toinen annos lihaa samalla tavalla ja siirrä nekin syrjään hetkeksi.
4. Kuullota valkosipulia ja sipulia hetki sekoitellen. Laita lihat sekaan ja kaada mukaan etikka ja viini. Sekoita mukaan myös yrtit ja mausta kevyesti suolalla ja pippurilla.
5. Käännä lämpö pienelle ja hauduttele lihaa hiljalleen noin tunti kannen alla, kunnes se on mukavan mureaa.
Sekoittele ruokaa hauduttamisen aikana silloin tällöin ja jos neste on kokonaan kadonnut,.lisää viiniä tai vettä.
6. Tarkista maku ja mausta vielä tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Tarjoile rapean leivän, uunitomaattien ja salaatin kera.
Valkosuklaakakku
Unelman pehmeä valkosuklaakakku, Yksikin pala riittää, herkkusuut ottavat toisenkin....
Koristella voi oman maun mukaan ja
kesällä mansikoiden kanssa aivan mahtava tarjottava.
Resepti on hienosta Fazerin-suklaakirjasta, jonka sain Tommilta ja joka on täynnä ihania ohjeitä. Tämä oli ensimmäinen kokeilu.
Pohja:
150 g digestive keksejä
60 g hasselpähkinöitä
75 g voita
1 rkl fariinisokeria
Täyte:
200 g Fazerin valkoinen Blocksuklaa
250 g paksua maustamatonta jogurttia tai ranskankermaa
2 dl kuohukermaa
Koristeluun:
Muutama ananaskirsikka
1. Murenna keksit ja pähkinät karkeaksi muruksi. Ei haittaa vaikka jäisi vähän isompiakin sattumia pureskeltavaksi.
2. Sulata voi ja lisää fariinisokeri. Sekoita sekaan keksipähkinämuru ja painele seos halkaisijaltaan 24 cm olevan leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Ja laita hetkeksi jääkaappiin.
3. Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita sekaan jogurtti/ranskankerma
4. Vaahdota kerma ja kääntele se varovaisesti suklaasekokseen. Kaada seos keksipohjan päälle ja nosta kakku jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi tai yön yli. Koristele juuri ennen tarjoilua marjolla tai hedelmillä.

Lohikeitto
Joulupäivän oli tarkoitus tehdä Lohiseljankaa äidin ohjeen mukaan mutta, kun rupesin ruokaa tekemään huomasin, että kaikki juurekset ja vihannekset, jotka ruokaan kuuluivat olivat unohtuneet kauppalistalta, joten oli pakko tehdä keitto mukaillen seljankan ohjetta aineksista, jotka kaapista löytyi.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, keitosta tuli tosi maukasta.
Neljälle:
500 g lohta
4 rkl tomaattipyreetä
2 tl timjamia
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 laakerinlehti
2 kalafondia
1,5 l vettä
5-6 perunaa
noin 20 paprikatäytteistä oliivia halkalistuna
pikkupurkki kapriksia liemineen
2 purkkia smetanaa
Iso loraus valkoviiniä
Pari kierrosta mustapippuria
1. Kuori ja kuutioi perunat. Laita kiehuvaan veteen ja lisää joukkoon kalafondit
2. Lisää joukkoon tomaattipyre, timjami, hienonnettu valkosipulin kynsi, laakerinlehti ja anna kiehua
noin 20 min niin, että perunat ovat lähes kypsiä
3. Suolaa lohi keveyesti. Paloittele ja laita perunoiden joukkoon kiehumaan.
4. Lisää mukaan halkaistut oliivit sekä kaprikset ja smetana. Anna kiehua noin 5-10 min niin, että lohi kypsyy.
5. Lorauta mukaan valkoviiniä ja pyörytä pari kierrosta mustapippuria ja tarkista maku.
Tarjoile rapean vaalean leivän ja valkoviinin kanssa.
Pähkinäinen Kuskus
Kun kinkku alkaa kyllästyttää....
Tämä ihanuuden ohje löytyi Kotivinkin Jouluherkut-lehdestä.
Söin itse paistetun vuohenjuuston kanssa mutta toimisi hyvin lampaan tai naudanlihan lisäkkeenä vaikkapa Tzazikin kanssa.
Lisäsin alkuperäiseen ohjeeseen uunissa paahdettuja tomaattteja ja pinaattia ja ne sopivat hyvin makuihin.
Lisäkkeeksi noin 4 hengelle
2 1/2 dl vettä
2 rkl öljyä
Kanafondi / 1/2 tl suolaa
2 1/2 dl kuskus ryynejä
1 rkl voita
tuoretta minttua tai muuta yrttiä oman maun mukaan.
1 dl rusinoita
1/2 - 1 dl saksanpähkinöitä
Pari kourallista kirsikkatomaatteja
3 isoa kourallista pinaattia
1. Halkaise kirsikkatomaatit, aseta pellille, ripsauta päälle öljyä, suolaa, mustapippuria ja ripaus sokeria.
Paahda tomaatteja uunissa 200-220 asteessa noin 20 min.
2. Jos laitat pinaattia: revi pinaatista kovat ruodot pois ja hauduta pinaattia pannulla hetki voin kera.
3. Kiehauta vesi, öljy, suola/kanafondi. Ota vesi pois liedeltä ja lisää kuskus veteen. Sekoita kuskusta haarukalla niin, että ryynit irotavat toisistaan. Lisää 1 rkl voita ja sekoita.
4. Silppua minttu/muu yrtti. Lisää kuskusiin pinaatti, minttu, rusinat ja pähkinät
5. Lämmitä seos vielä kuumaksi ja tarjoile lampaan- tai naudanlihan kanssa.

Hampurilaiset
Itsetehdyt hampparit ovat tosi hyviä ja jokainen saa kasata täytteet oman maun mukaan. Tosi helpolla pääse, kun ostaa valmiit sämpylät.
Tällä kertaa päädyin kuitenkin tekemään sämpylätkin itse ja pieni vaiva palkittiin ihanan rapeakuorisilla sämpylöill, jotka olivat pehmeitä sisältä.
Sämpyläohjeen löysin Leivotaan-lehden syyskuun numerosta.
Hampparisämpylät 14-16 kpl
3 dl maitoa
2 dl vettä
25 g hiivaa
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
12-13 dl vehnäjauhoja
Voiteluun:
muna
seesaminsiemeniä
1. Sekoita maito ja vesi. Lämmitä neste kädenlämöiseksi. Murenna hiiva kulhoon ja kaada hiukan lämmintä vesimaitoa päälle. Sekoittele niin, että hiiva liukenee nesteeseen. Lisää loput lämpimästä nesteestä sekä suola, sokeri ja niin paljon vehnäjauhoja, että taikinasta tulee tasaista eikä se tartu kulhoon ja käsiin. Anna taikinan kohota liinan alla 30 min.
2. Alusta taikina jauhotetulla pöydällä. Jaa taikina kahteen osaan ja rulla osat pitkulaisiksi patukoiksi. jaa patukat 7-8 osaan. Pyörittele sämpylöiksi ja nosta leivinpaperin päälle uunipellille. Kohota noin 15 min.
3. Laita sämpylöiden päälle leivinpaperi ja paina sämpylöitä toisella uunipellillä littanaksi. Ota pelti ja leivinpaperi sämpylöiden päältä ja anna kohota vielä 30 min. Ja laita uuni lämpenemään 250 asteeseen.
4. Voitele kohonneet sämpylät munalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.
5. Paista uunissa 250-asteessa keskitasolla, kunnes sämpylät ovat kauniin värisiä, noin 6-8 min.
Pihvit:
1 kg jauhelihaa
2 tl suolaa
2 kananmunan keltuaista
Mustapippuria myllystä
1 rkl oliivi-tai rypsiöljyä
(+ muita mausteita oman maun mukaan)
1. Sekoita ainekset keskenään ja muotoile pihivit ja paista.
2. Täytä hampparit oman maun mukaan ja herkuttele.

![]() |
Lasten oma kerroshamppari |
Pihvit:
1 kg jauhelihaa
2 tl suolaa
2 kananmunan keltuaista
Mustapippuria myllystä
1 rkl oliivi-tai rypsiöljyä
(+ muita mausteita oman maun mukaan)
1. Sekoita ainekset keskenään ja muotoile pihivit ja paista.
2. Täytä hampparit oman maun mukaan ja herkuttele.
Vanhanajan Piparit
Paistelimme Isomummin ja lasten kanssa pipareita ja Isomummi totesi, että nämä maistuvat oikein kunnon vanhanajan pipareilta. Itsekkin tästä ohjeesta pidän. Mielettömän helppo taikina tehdä ja myöskin leipoa.
Ohjeen olen napannut kotitalouden kirjasta, jonka olen saanut, kun muutin omaan kotiin.
Noin 4-5 pellillistä:
125 g voita
3/4 dl siirappia
1 dl sokeria
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
1/2 tl kaardemummaa
1 kananmuna
1 tl ruokasoodaa
1 dl mantelijauhetta
4 dl vehnäjauhoja
1. Mittaa suureen kattilaann margariini, siirappi, sokeri, ja mausteet. Kiehauta ne puuhaarukalla sekoittaen.
2. Sekoittele seos haaleaksi ja mantelihauhot ja niiden päälle muna ja sekoita hyvin
3. Sekoita ruokasooda vehnäjauhoihin ja lisää ne kattilaan, sekoita.
4. Laita taikina kelmun päälle ja muotoile litteäksi ja anna jäähtyä kunnolla. Ja laita jääkaappiin vuorokaudeksi.
5. Paista piparkakkuja 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 6-10 min, kunnes ne ovat kauniin ruskeita.
Sen verran olen tätä ohjetta muuttanut, että jätin pomeranssinkuori-mausteen pois ja laitoin kaardemumman sen tilalle. Lisäsin myös mantelijauhon. Alkuperäisessä ohjeessa oli siis kaardemumman tilalla 1 tl pomeranssinkuorta eikä ollenkaan mantelijauhoa.

Sitruunainen uunilohi
Tämä maukas ja nopeatekoinen ohje löytyi Maku-lehdestä.
400-500 g lohta
3 rkl tuoretta tilliä silputtuna pieneksi
1 dl ranskankermaa (rasvaa 28 %)
1/2 - 1 tl suolaa
1/4 tl sitruunapippuria
2-3 rkl sitruunamehua
1. Laita lohi uunivuokaan ja ripottele päälle tillisilppu ja ihan pikkuriikkisen suolaa.
2. Sekoita ranskankerma, suola, sitruunapippuri ja sitruunamehu keskenään. (laita sitruunamehua ja suolaa pikkuhiljaa ja maistele, jotta tulee oman maun mukaista.)
3. Kaada seos kalan päälle ja kypsennä lohta uunissa 200 asteessa noin 25 min.
Tarjoa uunilohen kanssa keitettyjä perunoita, raikasta salaattia ja ruisleipää.

Sitruunainen Kanakeitto
Tämän keiton voit nautiskella kevyesti sellaisenaan tai hiukan ruokaisampana riisin kera.
Neljälle masun täydeltä:
(3 dl riisiä)
2 sitruuna
500 g broilerin fileetä
1 litra vahvaa kanalientä (3 kanafondia)
1 dl kermaa
1 dl pakasteherneitä
1 dl pakastepapuja
2 rkl vettä
Tarjoiluun
sitruunamehua
Persilijaa
ripaus suolaa
ripsaus mustapippuria
1. Laita riisi kypsymään
2. Raasta sitruunankuoret ja purista pari ruokalusikallista mehua talteen
3. Paloittele broilerin fileet ja paista kattilassa, lisää joukkoon sitruunan kuoriraaste ja mehu sekä 2 rkl vettä
4. Hauduta broilerinpaloja kypsäksi
5. Lisää joukkoon 1 litra vettä ja 3 kanafondia ja kerma. Kiehauta ja lisää joukkoon herneet ja pavut ja anna keiton kiehua muutama minuutia.
6. Mausta keitto silputulla persilijalla, tilkalla sitruunamehua, suolalla ja mustapippurilla. Laita lautaselle kypsää riisiä ja lisää pari kauhallista keittoa perään. Tai syö kevyemmin ilman riisiä.
(Jos keittoa jää yli, säilytä keitto ja riisi erillään. Muuten voi seuraavana päivänä kattilassa olla enemmän risottoa kuin keittoa)

Spagetti ja lihapullat
Onni usein toivoo, että tekisin lihapullaruokaa ilman kastiketta, joten alkuviikon kunniaksi päätin toteuttaa pikkumiehen toiveen.
Tein lihapullat tosi simppelistä taikinasta ilman mitään erityisiä mausteita mutta halusin spagettiin kuitenkin mehevyyttä ilman kastiketta, joten päädyin tekemään spagetin samalla tavalla kuin tekisin Spaghetti alla garbonaran, nyt vain ilman valkosipulia ja pekonia.
Hyvää pikaruokaa!
Lihapullat:
400 g Paistijauhelihaa tai Sikanautaa
1 kananmunan keltuainen
2 rkl rypsi tai oliiviöljyä
1 vaalea leipäviipale murustettuna / pari ruokalusikallista korppujauhoja
1 tl suolaa
Ripaus mustapippuria
2 tl oreganoa (mausta oman maun mukaan)
Lihapulliin voi laittaa myös esim.
sipulia, valkosipulia
2 rkl dijon sinappia
2-4 rkl erittäin hienoksi leikkattuja auringossa kuivattuja tomaatteja
Oliivihakkelusta
1. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja pyöritä taikinasta pieniä lihapullia. Paista keskilämmöllä kauniin värisiksi.
Spaghetti neljälle vatsan täydeltä:
500 g spagettia
3 kananmunaa
5-6 rkl kermaa
1 dl vasta raastettua parmesaania/pecorinoa
suolaa, mustapippuria myllystä
(jos haluat valkosipulia niin 1 kynsi riittää)
1. Keitä spagetti suuressa kattilassa väljässä vedessä, laita keitinveteen noin 1 rkl suolaa.
2. Sekoita kulhossa kananmunat, kerma ja juustoraaste
3. Valuta kypsä spagetti ja sekoita kermaseos spagetin sekaan ja sekoita huolellisesti. Mausta mustapippurilla ja halutessasi valkosipulilla.
4. Sekoita paistetut lihapullat spagetin sekaan ja annostele lautaselle. Ripsauta päälle persilijaa ja parmesaania.

Katkarapukasari
Tämä ruoka lämmittää kylmänä talvipäivänä ulkoilun jälkeen.
Meidän lasten suut eivät vielä tykkää tulisesta ruoasta ja siksi tämä Äidiltä saatu ohje on jäänyt unholaan.
Nyt lapset olivat hoidossa ja päätin yllättää mieheni, sillä tämä ruoka on aikoinaan sujahtanut suoraan hänen sydämeen.
Ruoka on helppo, nopea ja edullinen tarjota isommallekkin porukalle.
Ja tätä tehdessä keittöön leviää aivan mahtava tuoksu!
Neljälle:
2 rkl öljyä
1 tl currya
1/2-1 tl Cayenne-pippuria jauhettuna
1-2 valkosipulinkynttä
1 purkki tomaattipyrettä
1-2 rkl soijakastiketta
2-3 dl creme fraichea
Katkarapuja 400-600 g
1. Hienonna valkosipuli.
2. Kuumenna öljy wokissa tai pannulla ja kuulota sipulit ja Curry sekä Cayenne-pippuria hetki.
3. Lisää tomaattipyre, soijakastike sekä ranskankerma
(tässä vaiheessa kastike voi vaikuttaa aika paksulta mutta ei hätää, kun pakastekatkaravut lisätään liemi ohenee sopivaksi)
4. Tarkista maku ja lisää lopuksi katkaravut, kiehauta mutta älä keitä pitkään jottei ravut sitkisty.
Tarjoa höyryävän kuumana basmatiriisin ja rapean leivän kanssa.
Mari tekee tätä kasaria koko perheelle niin, että laittaa ihan vain hitusen tai ei ollenkaan Cayannepippuria ja hyvin maistuu lapsillekkin!

Jälkiruokarahka- KiiwiSitruuna
Maailman helpoin ja nopein jälkkäri.
Kasaa aineksia kerroksittain oman maun mukaan ja herkuttele. Variaatioita on vaikka kuinka paljon!
Tähän versioon käytin aineksia, joita kaapista löytyi.
Kahdelle:
1 kypsä kiiwi
3-4 digestive keksiä
1 purkki sitruunarahkaa (Valio)
1 dl kuohukermaa
Vanilijasokeria
1. Valitse tarjoilukipot ja lohko kumpaankin kipon pohjalle digestive keksi
2. Vaahdota kerma ja sekoita rahka ja kerma yhteen. Lisää hitunen sokeria maun mukaan.
3. Laita KermaRahkaa keksien päälle pari lusikallista
3. Kuori ja pilko kiiwi ja jaa 3/4 rahkan päälle kippoihin
4. Lohko keksiä kiiwien päälle
5. Lisää vielä yksi kerros kermarahkaa ja päällimmäiseksi vielä koristeeksi pari kiiwin palasta.

Mozzarella-uunitomaattisalaatti
Uunissa paahdetut kirsikkatomaatit ovat jo sellaisenaan herkullisen makuisia ja sopivat moneen ruokaan. Varsinkin talvisin tekee mieli näitä ihanuuksia! Tällä kertaa käytin niitä salaattiin.
Uunipaahdetut kirsikkatomaatit:
- Kirsikkatomaatteja
- Oliiviöljyä
- Sormisuolaa
- Oreganoa/timjamia/basilika
3. Ripsauta sormisuolaa ja mustapippuria ja lopuksi hiukan tuoretta oreganoa, timjamia tai basilikaa
4. Paista uunissa 230 asteessa noin 15-20 min. Ja jäähdytä.
Tuoretta Basilikaa
1. Huuhtele ja kuivaa salaatit ja revi niistä vihreä peti lautaselle
2. Halkaise sormilla juustosta sopivia suupaloja ja laita salaattipedin päälle
3. Lado uunissa paahdetut tomaatit viimeisenä ja koristele basilikan lehdillä
4. Lorauta pikkutilkka oliiviöljyä koko keon päälle ja halutessasi ripsauta balsamicoa tai balasamicosiirappia päälle. Rouhaise vielä kierros mustapippuria ja nautiskele herkullisesta ja raikkaasta salaatista!
Uunipaahdetut kirsikkatomaatit:
- Kirsikkatomaatteja
- Oliiviöljyä
- Sormisuolaa
- Mustapippuria

1. Halkaise tomaatit ja lado ne pellille leikkauspinta ylöspäin
2. Pirskota päälle hiukan oliiviöljyä3. Ripsauta sormisuolaa ja mustapippuria ja lopuksi hiukan tuoretta oreganoa, timjamia tai basilikaa
4. Paista uunissa 230 asteessa noin 15-20 min. Ja jäähdytä.
Mozzarellasalaatti
Vihreää salaattia, erilaisia
Mozzarellajuustoa noin 100-150 g/hlöTuoretta Basilikaa
Oliiviöljyä
Balsamicoa/balsamicosiirappia1. Huuhtele ja kuivaa salaatit ja revi niistä vihreä peti lautaselle
2. Halkaise sormilla juustosta sopivia suupaloja ja laita salaattipedin päälle
3. Lado uunissa paahdetut tomaatit viimeisenä ja koristele basilikan lehdillä
4. Lorauta pikkutilkka oliiviöljyä koko keon päälle ja halutessasi ripsauta balsamicoa tai balasamicosiirappia päälle. Rouhaise vielä kierros mustapippuria ja nautiskele herkullisesta ja raikkaasta salaatista!
Kaardemummamuffinssit
Teen aika harvoin muffinsseja mutta silloin kun teen käytän yleensä tätä hyvää ja mehevää perusohjetta, jota voi muunnella oman maun mukaan lisäämällä taikinaan pähkinöitä, suklaarakeita, marjoja tai vaikka banaania.
Makuvaihtelua saa myös vaihtamalla ranskankerman vaniliijalla tai sitruunalla maustettuun rahkaan.
100 g voita tai leivontamargariinia
1 dl sokeria tai fariinisokeria
2 munaa
200 g ranskankermaa 18 % tai maustettua rahkaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl jauhettua kaardemummaa
2 1/2 tl leivinjauhetta
1. Vaahdota huoneenlämpöinen pehmeä voi ja sokeri kevyesti. Vatkaa mukaan kananmunat ja lisää joukkoon myös ranskankerma/rahka.
2. Yhdistä keskenään kuivat aineet ja lisää taikinan joukkoon.
3. Sekoita nopeasti tasaiseksi takinaksi. Jaa taikina muffinivuokiin.
4. Paista 200 asteessa noin 12 min, kunnes pintaan tulee kaunis väri.
Jos laitat mukaan pähkinöitä / suklaarakeita niin sopiva määrä on noin 1-1 1/2 dl.
Marjoja voi laittaa noin 200 g
Kaardemumman voi korvata vaikka kanelilla tai piparkakkumausteella.
Tämä ohje on syntynyt omia aikojaan useiden reseptien yhdistelmällä.

Feta -ja Avokado Crostinit
Helppoja suolapaloja alkuruoaksi tai illanviettoon.
Näitä leipäsiä tehdessä uunista tulee niin herkullinen tuoksu, että saa varoa, ettei herkuttele leipiä heti ilman täytteitä...ovat muuten hyviä sellaisenaan keiton tai salaatin kera!
Leipäset:
16 viipaletta maalaispatonkia
1 dl oliiviöljyä
1-2 valkosipulinkynttä
iso kourallinen tuoretta basilikaa
1. Kuumenna uuni 225 asteeseen
2. Sekoita oliiviöljy, murskattu valkosipuli ja ja basilika. Levitä seos patonkiviipaleille ja paahda uunissa muutama minuutti, kunnes pinta on saanut hiukan väriä. Anna jäähtyä.
Avokadotäyte: ( 8 viipaletta)
3 avokadoa
1/2 sitruunan mehu
1 valkosipulin kynsi
suolaa, pippuria
kourallinen kirsikkatomaatteja
koristeeksi basilikanlehtiä
1. Soseuta avokadot haarukalla ja sekoita joukkoon sitruunamehu ja mausteet.
2. Kuutioi tomaatit
3. Nosta jokaiselle leivälle avokadotäytettä ja laita päälle muutama tomaattikuutio. Koristele basilikalla.
Fetatäyte (8 viipaletta)
100 g fetajuustoa
1-2 rkl tuoretta timjamia
1 rkl ruoanvalmistusjugurttia (esim. Valion turkkilainen jugurtti)
Oliivihakkelus fetatäytteen päälle:
Kourallinen kirsikkatomaatteja
1 dl mustia tai vihreitä kivettömiä oliiveja
2 rkl hienonnettuja auringossa kuivattuja tomaatteja
1. Sekoita fetajuusto, silputtu timjami ja jugurtti tahnaksi.
2. Kuutioi tomaatit, oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit
3. Laita leipäviipaleelle nokare fetatäytettä ja nosta päälle hiukan oliivihakkelusta

Jugurttivälipala
Raikas väli- tai iltapala kesän marjoista ja jugurtista.
1. Sulata mansikat / muut marjat ja valuta ylimääräinen neste pois. Soseuta sauvasekoittimella. Mausta sokerilla maun mukaan.
2. Laita kupin/lautasen pohjalle maustamatonta jugurttia ja lusikoi marjasosetta päälle

Pinaatti-Feta-Jauhelihapihvit
Teen mielelläni ruokia, joista voi perheen aikuiset halutessaan syödä hiukan kevyemmän version kuin lapset. Jauhelihapihvit ovat helppoja tehdä ja niitä voi syödä hyvin salaatin/vihannesten kera, kun lapset popsivat pihvit perunoiden kanssa.
Löysin tämän ohjeen Lasten kanssa keittiössä- kirjast.
Pihvit olivat oikein hyviä ja kivaa vaihtelua tavallisille jauhelihapihveille. Taikina jäi aika tahmeaksi ja mulla on hiukan huono paistinpannu, joten lisäsin ensimmäisen paistoerän jälkeen taikinaan jonkin verran korppujauhoja ja lorauksen rypsiöljyä ja se toimi hyvin,. Pihvit pysyivät paremmin kasassa eivätkä tarttuneet paistettaessa. Voi olla, että hyvällä pannulla ei näitä muutoksia edes tarvita.
1 kananmuna
1/2 dl kermaa
2 rkl etikkakurkkujen lientä
1 tl suolaa
3 keitettyä perunaa
1 dl etikakkurkkua raasettunanoin 150 g pinaattia
100 g fetaa
Paistamiseen
Voita ja rypsiöljyä
Kermaviilikastike
1 purkki kermaviiliä
1 rkl Dijon sinappia
Loraus hunajaa (noin 1 rkl) maun mukaan1 tl suolaa
1 tl sokeria
1/2 rkl valkoviinietikkaa
2 kananmunaa hienonnettuna
1. Hiennonna kananmunat ja jätä 1/3 osa kastikkeen koristelua varten. Sekoita kermaviilikastikkeen kaikki ainekset keskenään ja laita jääkappiin odottamaan tarjoilua. Koristele juuri ennen tarjoilua kananmunasilpulla (ja tillillä/persilijalla/ruohosipulilla, jos kaapista sellaista löytyy).
2. Sekoita huoneenlämöiseen jauhelihaan muna, kerma, etikkakurkkujen liemi ja suola
3. Kuori ja raasta perunat ja lisää seokseen
4. Raasta etikkakurkut erittäin hienoksi ja purista niistä ylimääräinen neste pois. Lisää seokseen. Ja vaivaa taikinaa tasaiseksi ja kiinteäksi
5. Revi pinaatti pieneksi / leikkaa saksilla hienoksi silpuksi ja paista hetken aikaa voissa pannulla. Lisää seokseen.
6. Murenna feta ja vaivaa taikinaa vielä hetki.
7. Muotoile taikinasta pihvejä. Laita pannulle voita ja rypsiöljyä ja paista pihvit keskilämmöllä kauniin värisiksi. Pyyhi pannua paistamisen välissä. Tarjoa pihvit kermaviilikastikkeen ja perunamuusin/raikkaan salaatin kanssa.
Seikkailijan teeleipä
Tämän leipäsen ohjeen kohdalta on erään leivontakirjan sivu kulunut ja aivan pienten rasvaisten sormenjälkien peitossa, sillä lapset haluavat vähän väliä leipoa teeleipiä väli- tai iltapalaksi.
Alkuperäisessä ohjeessa käytetään tavallisia vehnäjauhoja mutta korvaan ne yleensä graham täysvehnäjahoilla, jotta leivistä tulisi terveellisiä ja kuitupitoisia. Ja kyllä täysjyväjauhoista tulee makuakin mukavasti lisää!
5 dl kaurahiutaleita
4 dl graham täysjyvävehnäjauhoja (Tai 3 dl vehnäjauhoja ja 1 dl grahamjauhoja. Tai 4 dl vehnäjauhoja)
4 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
4 dl maitoa
100 g sulatettua vähäsuolaista voita tai leivontamargariinia
2 dl porkkana- tai juustoraastetta
1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen
2. Sekoita kaikki aineet keskenään annetussa järjestyksessä. (taikina saa jäädä tahmeaksi ja tarttuvaksi) Vuoraa kaksi peltiä leivinpaperilla ja taputtele taikinasta jauhotetuin käsin pieniä leipäsiä pellille. Tai tee kaksi isoa. Leikkaa taikinapyörällä osiksi ja pistele haarukalla muutamia reikiä leivän pintaan.
3. Paista leipiä 225 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes leipä saa kauniin värin pintaan. Anna jäähtyä ja taita palat leikkausviivoja pitkin. Leivät sopivat hyvin kylmän maidon tai iltateen seurana. Päälle voit ripsauttaa vaikka hilloa tai syödä ihan sellaisenaan.

Chilisuklaatorttu
Tämän täyteläisen suklaatortun ohjeen nappasin uudesta Maku-lehdestä. Tässä Chilin ja suklaan yhdistelmä toimii tosi hyvin.
Tämä kakku ei ole kovin makea ja on enemmän aikuiseen makuun.
Älä pelästy pitkää aine- ja ohjelistaa. Se vain hämää, vaikka vaiheita on paljon on torttu helppo ja aika nopeakin valmistaa.
POHJA:
150 g Suolatonta voita
4 dl Vehnäjauhoja
1 1/4 dl (50g) Mantelijauhetta
1/2 Sokeria
1 muna
KERMATÄYTE:
200 g Ranskankermaa (18 % rasvaa)
2 rkl sokeria
1 tl vanilijasokeria
1 muna
SUKLAATÄYTE:
150 g chilisuklaata (esim. Fazerin Thin Maya) tai mikä tahnsa tumma, 70-80 % suklaa.
1 rkl voita
3/4 dl vettä
2 munaa
1/2 dl sokeria
1 tl vanilijasokeria
1-2 rkl maitoa (ohjeessa käytettiin alkoholia, korvasin sen maidolla)
(halutessasi voit siis laittaa maidon tilalle rommia, konjakkia tai muuta väkevää alkoholia)
KORISTEEKSI:
Ananaskirsikoita, rypäleitä ja Chlihiutaleita
1. Nypi pehmeä voi, jauhot, mantelijauhe ja sokeri murumaiseksi seokseksi. Lisää muna ja sekoita tasaiseksi. Vuoraa irtopohjainen kakkuvuoka (halkaisija noin 26 cm) leivinpaperilla. Taputtele taikina vuoan pohjalle ja korkealle reunoille noin 3-4 cm korkeudelle. Anna pohjan jähmettyä jääkaapissa noin puolisen tuntia. Pistele haarukalla pohja täyteen reikiä ja paista 175-asteisessa uunissa noin 15 min.
2. Sekoita ranskankerma, sokerit ja muna tasaiseksi. Kaada seos vuokaan ja jatka paistamista uunissa noin 20 min. Anna jäähtyä.
3. Sulata suklaa vesihauteessa voin kanssa. Lisää vesi ja sekoita voimakkaasti. Sekoita tarvittaessa vielä lisää vettä, kunnes seos on tasaisen kiiltävää.
4. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Lisää keltuaiset vähän jäähtyneeseen suklaaseen ja sekoita voimakkaasti. Vaahdota valkuaiset ja sokerit kovaksi vaahdoksi. Sekoita maito (alkoholi) ja valkuaisvaahto varovasti käännellen suklaaseokseen. Levitä valmis täyte pohjan päälle. Anna vetäytyä jääkaapissa yön yli. Koristele juuri ennen tarjolle nostamista.
Tästä ohjeesta tuee mieleen vaikka kuinka monta eri makuvariaatiota. mitä olisi kiva kokeilla. Ensimmäisenä mieleen tuli, että pohja voisi toimia hyvin myös juustokakuista tutulla keksipohjalla, jolloin pohjaa ei tarvitsisi esipaistaa. Käyttäisi uunissa vain sen verran, että alin kerros hyytyy. Keksipohjan myötä tortun rakenne hiukan kevenisi ja tulisi kivaa rapeutta. Jos haluaa, että torttu maistuu paremmin myös perheen pienimmille voisi sen tehdä vaikka maitosuklaasta, jolloin maku on miedompi ja pehmeämpi. Muita makuvaihtoehtoja voisi olla minttusuklaa, geisha tms.

Kana-Mozzarellasalaatti
Tätä salaattia söimme ensikerran ikimuistoisena Juhannuksena esikoisemme syntymän jälkeen.
Kuvassa kana on leikattuna pienemmäksi. Juhalavampi annoksesta tulee, jos fileen laittaa kokonaisena salaattikeon päälle.
4 kpl Hunajassa marinoituja Kanan rintafileitä
Noin 300 g Mozzarella palleroita
250 g Kirsikkatomaatteja
Pari kourallista Cashewpähkinöitä
2-3 Erivärisiä -ja laatuisia salaatteja (esim. Tammenlehvä, Jäävuori - ja punasalaattia, Vuonankaalia, Rucolaa, jne)
1 ruukku Baslikaa
Oliiviöljyä
Sormisuolaa
Balsamico / Balsamicosiirappia
1. Huuhtela ja kuivaa salaatit. Revi salaateista sopiva määrä annoslautasille, laita mukaan myös muutama Baslikan lehti
2. Halkaise kirsikkatomaatit ja jaa ne lautasille, laita mukaan myös mozzarellapallerot
3. Pirskota salaattikeon päälle oliiviöljyä ja murusta hiukan sormisuolaa mukaan
4. Paista kananrintafileet ja laita kauniisti keon päälle.
5. Ripottele muutama pähkinä mukaan ja viimeistele pirskottamalla hiukan balsamicoa päälle.
Nopeaa, kaunista, kevyttä ja herkullista!

Tonnika-ohrasalaatti
Teen usein jotakin salaattia jääkaappiin valmiiksi, josta voin syödä, kun lounastan lasten kanssa. Tällaiset salaatit, jossa ei ole vihreää salaattia säilyvät hyvin ja siitä voi syödä useampana päivänä.
Tämä salaatti on terveellinen
ja kuitupitoinen ateria myös treenin jälkeen.
Sain tähän idean Abban-Tonnikala mainoksen reseptistä. Muuntelin sitä hiukan.
.- Ohrahelmiä (esim. torino) tai Bulgur-venhää, Kvinoa (tämä on tosi proteenipitoinen)
- 2 purkkia tonnikalaa
- Tuoretta pinaattia revittynä noin 4 dl (tai maun mukaan enemmänkin)
- 1 punainen paprika
- 1 keltainen paprika
- 1/2 punainen Chili
- 1 punasipuli
- Mustia kivettömiä kalamata oliiveja maun mukaan
- Kanafondikuutio
Kylmä yrttikastike
- 2 dl turkkilaista jugurttia
- 1/2 kurkku kuorittuna
- 1 valkosipulinkynsi puristettuna
- 1 rkl tuoretta minttua silputtuna
- suolaa ja mustapippuria

1.Pilko /raasta kurkku.
2. Sekoita yrttikastikkeen ainekset ja mausta mintulla, suolalla ja pippurilla ja laita kylmään tekeytymään
3. Laita kandafondi ja vettä kattilaan ja keitä Ohrahelmiä 4 hengen annos pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele ja valuta. Mausta suolalla ja pippurilla.
4. Pilko paprikat, (chili) ja sipuli sekoita ne ohran joukkoon
5. Valuta tonnikala ja lisää oliivien kanssa muiden ainesten joukkoon.
6. Revi pinaatista kovat ruodot pois ja heitä pehmeät lehtiosat salaatin joukkoon ja sekoita
Syö sellaisenaan tai yrttikastikkeen kera.
Perunalettuset ja kylmäsavuporotäyte
Eiliseltä jäi perunamuusia ja tuli mieleen paistaa perunalettusia. Eikun soitto Äidille, että mites niitä tehdään ja sitten tekemään. Hyviä tuli ja nämä maistuivat hyvin myös lapsille.
Tämä ruoka sopisi hvyin saunaillan suolapalaksi kylmän oluen kera.
Noin 4 1/2 dl perunamuusia
2 kananmunaa
1,5- 2 dl maitoa tai ruokakermaa
1 dl vehnäjauhoja
ripasaus mustapippuria ja suolaa, jos tarvitsee.
Nämä määrät ovat suuntaa antavia. Taikinan paksuutta pitää säädellä hiukan näppituntumalla sopivaksi.
Sekoita kaikki ainekset keskenään niin, että perunamuussi muuttuu paksuksi taikinaksi. Ja paista keskilämmöllä kauniin värisiksi ja rapeiksi. Anna rauhassa paistua kunnolla, ennen kuin käännät. Tarjoa puolukoiden ja jonkun kivan suolaisen täytteen ja salaatin kera.
Tämä on oiva ruoka käyttää ylijäänyt perunamuussi tehdä vaikka uunilohesta jääneistä paloista täyte lettusille.
Nopea Kylmäsavuporotäyte:
- kylmäsvuporoa (100 g)
- Yrtti -tai tillituorejuustopaketti
- Tilkka omenamehua
- Ripaus mustapippuria
Notkista juusto omenamehulla ja sekoita pieneksi pilkottu poron leike
ja juusto keskenään. Mausta musta-pippurilla.

Mustikkakukko
Söin tätä herkkua ensikerran
ystäväni leipomana. Maku on ihanan rukiinen ja aito.
Alkuperäisessä ohjeessa käytetetään vain ruisjauhoja. Taikina on aika murenevaista ja siksi laitoin mukaan hiukan venhnäjauhoja, leipomisen helpottamiseksi.
Noin 8 annosta.
250 g voita tai margariinia sulatettuna
1/2-1 dl sokeria
4 dl ruisjauhoja (tai 5 dl, jos käytät vain ruisjauhoja)
1 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinajuhoja
Täyte:
6 dl mustikoita (osta noin 400 g ja säästä jäljellejäävät vaikka puuron päälle)
2 tl perunajauhoja (perunajauhoja ei tarvita, jos teet tämän tuoreista mustikoista)
(ripaus vanilijasokeria)
1 kananmuna voiteluun
1. Sekoita taikinan ainekset keskenään
2. Vuoraa vuoka taikinalla noin 2/3 osa
3. Sekoita täytteen aineet keskenään ja laita ne vuokaan taikinan päälle
4. Leivo lopusta taikinasta leivinpaperin päällä ja vehnäjauhoja avuksi käyttämällä pyöreä kansi ja käännä kansi leivinpaperin avulla vuoan päälle. Poista ylijäävät kansipalat ja painele kansi tiukasti reunoihin kiinni.
5. Pistele haarukalla reikiä kanteen ja jos haluat tee ylijääneistä paloista koristeita kanteen. Voitele munalla ja paista 200 -asteisessa uunissa noin 40-60 min, kunnes pinta saa kauniin värin.
Tarjoile vanilijajäätelön kanssa lämpimänä.
Kuvassa mustikkakukko oli jo hyvin jäähtynyt, joten pystyin koristelemaan sen pölysokerilla.
söimme jäähtynyttä mustikkakukkoa sulaneen jäätelön kera, maistui sekin tosi hyvälle!

Teriyakilohi ja wasabikastike
Tätä teimme ensikerran viimekesän Juhannusjuhliin. Tykästyin ohjeeseen, sillä tässä teriyaki-kastikkeen tekoa on helpotettu. Maku ei ole kovin voimakas, joten tämä ruoka maistuu myös lapsille. Ja marinadi antaa kauniin värin lohelle paistuessaan.
Resepti on Makulehdestä ja alkuperäisessä ohjeessa lohi savustetaan. Mutta hyvin toimii uunissakin.
1 kg Lohta joko isona palana tai annospaloina
Teriyaki-marinadi:
1/2 dl Soijakastiketta
1 rkl siirappia
2 tl punaviinietikkaa
(Voit myös lisätä valkosipulia ja punaista Chiliä pieneksi hakattuna)
Wasabi-Inkiväärikastike
1 1/2 dl Kermaviiliä
1/2 dl hienonnettua tuoretta inkivääriä
1/2 rkl Wasabitahnaa
liraus sitruunamehua
Suolaa maun mukaan
1. Sekoita Wasabikastikkeen ainekset. Peitä ja laita jääkaappiin odottamaan tarjoilua.
2. Nosta kala uunipellille ja Kuivaa talouspaperilla
3. Sekoita marinadin ainekset ja sivele kalan pintaan. Anna tekeytyä noin 30 min.
4. Paista uunissa 200-asteessa noin 30 min niin,että kala saa kauniin värin
Tarjoile perunoiden, riisin tai parsan kanssa.
Tämä kala sopii hyvin myös kylmänä syötäväksi esim. buffet-pöydässä.

Pinaatti-Mozzarella Pizza

Taikina:
1/4 pkt hiivaa
1/2 tl suolaa
1 tl sokeria
tilkka vettä
vajaa 2 dl haaleaa maitoa
2 rkl maitoa
2 rkl oliiviöljyä
5 dl durumvehnäjauhoja tai vehnäjauhoja
Täyte:
300 g pinaattia / nokkosia
2 valkosipulinkynttä
ripaus merisuolaa
ripaus mustapippuria
250 g mozzarellajuustoa
80 g pinjansiemeniä
4 rkl timjamia silputtuna
Tarjoiluun:
Loraus hunajaa
1. Murenna hiiva kulhoon ja lisää suola, sokeri ja tilkka vettä joukkoon sekoittaen
2. Lisää vesi (2 dl), maito, öljy ja jauhot ja vaivaa huolellisesti tasaiseksi taikinaksi.
3. Aseta lämpimään paikkaan ja kohota liinan alla kaksinkertaiseksi
4. Huuhdo pinaatit/nokkoset ja poista keskiruodot. Ryöppää lehtiä 5-10 min kuumassa vedessä ja jäähdytä ne kylmän veden alla. Purista niistä vesi pois
5. Hienonna valkosipulinkynnet ja lisää ne nokkosten joukkoon. Lisää mukaan suola ja pippuri
6. Vaivaa kohonnut taikina ja kauli siitä jauhotetulla pöydällä 2 ohutta pizzaa. Nosta pohjat pellille.
7. Peitä pohjat pinaatti/nokkosseoksella.
8. Viipaloi mozzarella ja levitä viipaleet täytteen päälle ja ripottele päälle pinjansiemenet.
9. Mausta pizzat timjamisilpulla, suolalla ja pippurilla
10. Paista 250 asteessa uunin keskitasolla noin 15 min.
11. Lorauta valmiin pizzan päälle hunajaa ja tarjoa heti.
Tämä varmaankin onnistuisi myös pakastepinaatista, jos haluaa hiukan oikaista. Silloin pitää vain puristaa sulaneesta pinaatista kunnolla nesteet pois.
Lihapyörykkävuoka
Tätä herkullista ruokaa olemme tehneet usein, vaikka lapset kaipaavat aina tätä ruokaa syötäessä K-kaupan lihatiskin iki-ihania valmislihapullia kermakastikkeessa.
Ohjeen löysin Jamie Oliverin keittokirjasta.
Lihapullat:
500 g Sika-Nauta / Naudan paistijauhelihaa
1 vaalea leipäviipale (hiukan korppujauhoja)
1 rkl kuivattua oreganoa
1/2 rkl kuivattua rosmariinia
(1/2 pieni kuivattu chilipalko murskattuna)
1 rkl dijon sinappia
1 munan keltuainen
1 tl suolaa
Mustapippuria pari kierrosta myllystä
4 rkl oliiviöljyä
Tomaattikastike: (tämänhän voi toki tehdä oman maun mukaan)
2 purkkia tomaattimurskaa (käytän italialaista Muttia, se on parsta mutta muutkin käy)
1 iso valkosipulin kynsi murskattuna
2 tl kuivattua oreganoa
(1 pieni kuivattu Chilipalko murskattuna)
1 rkl punaviinietikkaa
1 kourallinen tuoretta basilikaa tai meiramia (tai molempia) karkeasti silputtuna
ripaus suolaa ja pari kierrosta mustapippuria
2 rkl oliivilöljyä
Koko komeuden päälle ennen uuniin laittamista:
2 kourallista tuoreita basilikan lehtiä revittynä
100 g mozarellajuustoa pieninä kuutioina
60 g parmesaaniraasetta (tulee hyvää ilmankin)
1. Jauha vaalea leipä muruiseksi jauhoksi
2. Lisää leivänmurut / korppujauhot, suola, pippuri, kuivattu oregano ja rosamariini ja munankeltuainen sekä sinappi jauhelihan joukkoon. '
3. Sekoita taikina huolella ja pyöritä siitä kostein käsin lihapullia
4. Paista lihapullat kauttaaltaan kauniin ruskeaksi ja laita laakeaan uunivuokaan
5. Laita tomaattimurska, valkosipuli, oregano, Chili ja anna porista hetken ajan. (mitä pidempään kastike saa hauta sitä parempaa siitä tulee)
6. Lisää lopuksi viinietikka, tuoreet yrtit, suolaa ja pippuria maun mukaan sekä oliiviöljy
7. Kaada kastike lihapullien päälle niin, että pullat peittyvät juuri ja juuri (tähän asti voit hyvin tehdä valmiiksi odottamaan uunia)
8. Ripottele pinnalle mozzarellakuutiot ja tuoretta basilikaa sekä parmesaaniraastetta
9. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 15-20 min, kunnes juusto on sulanut kauniisti ja saanut hiukan väriä.
Tykkään itse syödä ihan vain rapean salaatin ja hyvän punaviinin kanssa, muu perhe haluaa seuraksi tietty spagettia.

Kepen Broileri-keräkaali-savupekonivuoka
- Kaalia n.800 mahdollisimman pieneksi.
- Broilerifileitä ( pippurimaustettua ) 450g.
- Savupekonia kuutioina 170g.
- 2 x 2,5 dl kippari ruokakermaa. Yhdellä tulee liian kuivaa.
1. Muut aineet raakana mut pekonin paistoin etukäteen.
Kaikki sekaisin. Niin tietysti et kerma päälle.
2. Koska oli savupekonia ja pippuriproiskua niin laitoin vain rakuunaa ja rosmarinia.
2. Koska oli savupekonia ja pippuriproiskua niin laitoin vain rakuunaa ja rosmarinia.
Mausteitahan laitetaan oman mieltymyksen mukaan.
3. Astia oli aika laaka, suunnikkaan muotoinen ja matala ja tietysti voideltu.
4. 60 min. 200C alimmalla uunin tasolla. 30 min jälkeen kansi tai foliolla kansi, muuten kaalin pinta tulee liian ruskeaksi.
4. 60 min. 200C alimmalla uunin tasolla. 30 min jälkeen kansi tai foliolla kansi, muuten kaalin pinta tulee liian ruskeaksi.
Tein ekaa kertaa. Ihan hyvää. T: Kepe
Itsetehdyt kalapuikot ja tartarkastike

Kalapuikot (4 hlö)
- noin 600 Gourmet Alaskan Seiti-fileitä tai tavallista seitiä neliön palana.
(parhaimmat kalapalat tulisivat varmasti tuoreesta kalasta)
- 2 dl vehdäjauhoja
- 2 kananmunaa
- 3 dl korppujauhoja
- 1/2 tuoretta tilliä hienonnettuna
- 1 tl suolaa
- rouhaisu mustapippuria
- ruokaöljyä paistamiseen
Tartarkastike
- 3 dl kermaviiliä (yleensä käytetään kai majoneesia, mutta minusta kermaviilistä tulee raikkaampi kastike)
- 1 suolakurkku
- 1 ruukku ruohosipulia / 2 rkl sipulia hienonnettuna
- 1 rkl kapriksia
- suolaa ja pippuria
- loraus sitruunamehua
1. Jos käytät pakastekalaa nosta kala lämpimään siksi aikaa, kun teet tartarkastikkeen.
2. Hienonna suolakurkku ja ruohosipuli/sipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi loraus sitruunamehua ja tarkista maku. Nosta kylmään odottamaan.
3. Leikkaa kalafileet pitkulaisiksi siivuiksi.
4. Laita yhdelle lautaselle vehnäjauhoa, toiselle lautaselle kananmunat, joita on vähän vatkattu, ja kolmannellelautaselle korppujauhot, joihin on sekoitettu tilliä, suolaa ja pippuria. Pyöritä kalapalat ensin vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhossa.
5. Paista kalapuikot miedolla lämmöllä molemmilta puolilta kauniin värisiksi. Pakastekala kypsyy noin 12-15 minuutissa. Tarjoile kuumina tartarkastikkeen, parsan/perunoiden/muusin ja sitruunalohkojen kanssa.
Täytetyt paprikat
Tämä hiukan retroruoka on ensimmäinen ruoka, jonka tarjosimme mieheni kanssa nuorena parina ystävillemme illalliseksi.
En ole vuosikausiin tehnyt näitä mutta nyt innostuin taas, kun näin kivan maustetun ohran ohjeen Maku-lehdessä ja ajattelin sen sopivan hyvin tähän.
Täytetyt paprikat ova makoisa ja terveellinen ruoka ja sopii hyvin myös niille,
jotka haluavat välttää turhia hiilihyraatteja. Nämä sopivat yhtä hyvin arkeen kuin rentoon illanviettoonkin.
Täytteen voi tehdä vaikka edellisenä päivänä valmiiksi ja täyttää paprikat sitten, kun on aika laittaa ruoka uuniin.
8 keskikokoista tai 10 pientä paprikaa (pienet suloisempia valmiina)
400 g naudan tai lampaan jauhelihaa
1 rasia tuoreita (ruskeita, jos on) herkkusieniä (mahdollisimman pieniä)
2 valkosipulinkynttä
1 lihafondi (tai mausta vain suolalla)
Mustapippuria pari kierrosta myllystä
1 tl timjamia tai oreganoa
noin 3-4 kourallista mustaleima juustoraastetta (oman maun mukaan)
1dl ranskankermaa, jos haluat täytteestä irtonaista tai kevyempää jätä tämä pois
4 dl kypsiä kolmen viljan helmiä (vehnä, ohra ja ruis esim. Torino)
2 rkl rypsiöljyä
1/2-1 tl paprikajauhetta
1/2-1 tl currya
1. Laita ohrahelmet kiehumaan ohjeen mukaan
2. Leikkaa paprikoista hatut pois ja laita paprikat ja hatut uunipellille
3. Pilko herkkusienet valmiiksi
4. Paista jauheliha ja lisää valkosipuli, lihafondi
5. Lisää herkkusienet ja paistele hetki, lisää sitten timjami/oregano ja mustapippuri ja juustoraaste
6.Siirrä jauhelihapaistos hetkeksi syrjään
7. Laita pannulle rypsiöljy (2 rkl) sekä paprikajauhe ja curry ja paistele hetken aikaa
8. Lisää ohrahelmet ja ranskankerma mausteiden sekaan ja kääntele lisää mukaan jauhelihapaistos. Maista ja mausta lisää oman maun mukaan. Täyte saa olla aika vahvan ja mausteisen makuista.
9. Täytä paprikat. (tähän asti voit tehdä paprikat valmiiksi ja paistaa ne sitten kun vieraat tulevat). Ripsauta pinnalle vielä juustoraastetta tai korppujauhoja. Paista 200 asteessa noin 1/2 h tai niin kauan kun paprikat kypsyvät ja saavat hiukan väriä. Paista samalla myös paprikoiden hatut.
10. Laita valmiin paprikan päähän hattu ja tarjoa raikkaan vihreän salaatin ja halutessasi rapean leivän kanssa.
Jos haluat ruokaisamman ja tuhdimman annoksen laita salaatin sekaan mozzarellaa, fetaa tai paistettua halloumijuustoa. Paprikoiden täytteenä käytettyä maustettua ohraa voi hyvin käyttää myös kanasalaatissa tai vaikka naudanlihan lisäkkeenä.
Bruschetta
Bruschetta on meidän ikisuosikki. Syödään ilta- tai alkupalana.
4 viipaletta hyvää maalaisleipää
1 punasipuli
4 tomaattia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöjyä
1 ruukku tuoretta balilikaa
2 tl sormisuolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
ripaus sokeria
1. Hienonna huoneenlämpöiset tomaatit ja basilika (jätä muutama lehti koristeeksi)
2. Sekoita tomaatteihin puristettu valkosipuli, basilika ja öljy
3. Mausta suolalla, mustapippurilla ja pienellä ripauksella sokeria
4. Leikkaa leipä viipaleiksi, ripsauta pinnalle oliiviöljyä ja grillaa, paahda kuivalla pannulla tai uunissa (250 astetta) rapeiksi.
5. Lusikoi tomaattitäyte leiville, koristele halutessasi basilikalla ja rouhaise päälle hiukan mustapippuria
Parhaita nämä on kesällä, kun kaupasta saa ihania meheviä kotimaisia tomaatteja. Mutta kivasti nämä piristävät ja tuovat kesän makuja näin pimeän aikaankin. Talvisin teen tomaattitäytteen makeista kirsikkatomaateista.
Tähän olisi kiva saada ohje Marian ja Unton versiosta, jossa käytetään esikypsennettyä patonkia ja mozzarelllajuustoa. :)

Omenakaurapaistos
Vanha tuttu, mutta niin ihana herkku. Mun versiossa maistuu pähkinät ja kaardemumma.
Omenatäyte
- 800 g hapahkoja omenoita
- 1 tl kaardemummaa tai 1/2 rkl kanelia
- 1 rkl sokeria
Kuorrutus: (mä teen aina tuplana)
- 100 g Voita / magariinia
- 2 dl kaurahiutaleita
- 1 1/2 dl mantelilastuja
- 1 dl veitsellä karkeasti rouhittuja hasselpähkinöitä
- 1 dl sokeria
- Kuori ja leikkaa omenat lohkoiksi
- Lisää panulle hiukan rasvaa, omenalohkot, sokeri sekä kaardemummaa / kaneli
- Kuullota sekoitellen noin 5 min
- Levitä omenalohkot voideltuun uunivuokaan
- Valmista kuorrutus: sulata rasva, sekoita joukkoon hiutaleet, mantelilastut, pähkinät ja sokeri
- Levitä kuorrutus omenien päälle
- Paista 225 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 15 min, kunnes pinta on ruskistunut ja omenat pehmenneet. Tarkkaile kypsymistä ja alenna tarvittaessa lämpötilaa 200 asteeseen. Omenalajike vaikuttaa kypsymiseen.
- Tarjoa jäätelön tai vanilijakastikkeen kanssa.
Uuniperuna
Tämä on helppo ja kiva ruoka sillä täytteitä muuttamalla saa vaihtelua.
Teen täytteet valmiiksi ja perunat uuniin ulkoilun ajaksi.
- Kääri perunat folioon
- Pistele perunoihin reikiä
- Kypsennä uunissa (175 astetta)
noin 2-4 h, riippuen
perunoiden koosta.
- Täytä perunat ja tarjoa
raikkaan salaatin kanssa
Porotäyte:
- 100 g poron kylmäsavulihaa kuutioituna
- 1 punasipuli hienonnettuna
- 1 omena kuutioituna
- loraus sitruunamehua
- 2 rkl kapriksia
- 1 rkl raastettua piparjuurta (on hyvää ilmankin)
- 200 g ranskankermaa / kermaviiliä
- suolaa ja pippuria
Sekoita omenan joukkoon vähän sitruunamehua. Sekoita
kaikki täytteen ainekset ja mausta.
Kinkkutäyte:
- 150 g kinkkua hienonnettuna
- 1 prk ranskankermaa / kermaviiliä
- 1 rkl valkoviinietikkaa
- 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
- 1 tl sokeria
- 1/2 tl mustapippuria
- 1 tl cajunn-mausteseosta
- 4 rkl hienonnettua persilijaa
Lohitäyte
- 150 kylmäsavustettua lohta
- 1 prk ranskankermaa / kermaviiliä
- 1 rkl valkoviiietikkaa
- pieni pala purjoa
- 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
- 1/2 tl sitruunapippuria
- 3 rkl hienonnettuna tilliä / ruohosipulia
Tonnikalatäyte:
- 3 kpl salottisipulia hienonettuna
- 1 kpl valkosipulinkynttä pieneksi hakattuna
- 1 kpl punainen paprika pieneksi kuutioituna
- 300 g tonnikalaa öljyssä
- 3 rkl kapriksia
- 200 g kermaviiliä
- 1 rkl sitruunamehua
- 2 tl sokeria
- 1/2 tl suolaa
- 1/4 tl pippurisekoitusta / mustapippuria
- 4 rkl tuoretta tilliä / ruohosipulia hienonnettuna

Pasta Bolognese
Jokaisella emännällä on varmasti oma tapa valmistaa maukasta jauheliha-kastiketta. Tässä meidän versio.
400 g Naudan paistijauhelihaa
500 g Tomaattimurskaa (Mutti)
1 Sipuli
1-2 Valkosipulin kynttä
1 Lihafondi
1 tl Oreganoa, Paprikaa ja Timjamia
suolaa, mustapippuria
1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli
2. Kuullota sipuleita hetki ja lisää jauheliha.
3. Ruskista jauhelihaa ja lisää Parikajauhe sekä lihafondi ja sekoita niin, että fondi sulaa tasaisesti joukkoon.
4. Lisää Tomaattimurska, Oregano, Timjami, mustapippuri, sokeri ja tarvittaessa suola
5. Anna hautua kannen alla hiljalleen poristen hetken aikaa ja tarkista maku.
6. Tarjoa spagetin ja raikkaan vihreän salaatin kanssa ja raasta päälle hiukan parmesaania.
Jos tekisin tätä vain itselleni laittaisin joukkoon myös oliiveja mutta olen meidän perheessä ainut, joka niitä syö, joten laitan niitä kiltisti vain pöytään tarjolle. Piialla oli myös kerran kiva idea laittaa jauhelihan sekaan pilkottua kesäkurpitsaa, se maistui hyvälle!
Näistä kaikista arkisistakin ruuista olisi kiva saada teidän muidenkin versioita, jos jaksatte laittaa tulemaan, voin vaikka laittaa ne saman kuvan jatkoksi. Toisten resepteistä voisi saada kivaa vaihtelua tuttuihin arkiruokiin.

Sitruunakana Presidentti Bushin tapaan

herkulliselta maistui ja varsinkin Tommi rakastaa tätä ruokaa.
Olen tehnyt tätä monelle ystävälleni ja kaikki ovat tähän ihastuneet. Resepti on alunperin Glorian Kymmenen parasta ruokaani –sarjasta
6 linnun rintafileetä
1 sitruuna
suolaa ja pippuria
1 dl vehnäjauhoja
voita tai margariinia
suolaa ja pippuria
1 dl vehnäjauhoja
voita tai margariinia
kastike:
2-4 rkl vermuttia (tai kuivaa sherryä) (On hyvää myös ilman)
2 dl kuohu tai Hyla-kermaa
2 rkl sitruunanmehua
1 sitruunan raastettu kuori
(parmesanjuustoraastetta)
2-4 rkl vermuttia (tai kuivaa sherryä) (On hyvää myös ilman)
2 dl kuohu tai Hyla-kermaa
2 rkl sitruunanmehua
1 sitruunan raastettu kuori
(parmesanjuustoraastetta)
Pese sitruuna hyvin ja raasta kuori. Purista mehu ja valele siitä puolet fileiden päälle.
Suolaa ja pippuroi palat ja kääntele ne vehnäjauhoissa. Paista
7 minuuttia miedolla lämmöllä kummaltakin puolelta. Kaada vermutti, kerma
sitruunamehu ja kuoriraaste pannuun. Valele paloja liemellä muutama kerta.
Nosta palat uuninkestävälle vadille tai vuokaan. Kaada kastike päälle. Jos
haluat, ripottele pinnalle juustoraastetta ja hauduta 225 asteisessa uunissa
muutamia minuutteja, kunnes pintaan tulee kaunis väri. Tarjoa keitettyjen
kasvisten ja riisin kera tai perunatikkupesässä.
Ruoka sopii suurellekin joukolle. Palat voi paistaa etukäteen ja kuorruttaa jo vaikka edellisenä päivänä ja laittaa uuniin juuri ennen tarjoilua. Kanan sijasta voi käyttää kalkkunaa tai broileria.
Ruoka sopii suurellekin joukolle. Palat voi paistaa etukäteen ja kuorruttaa jo vaikka edellisenä päivänä ja laittaa uuniin juuri ennen tarjoilua. Kanan sijasta voi käyttää kalkkunaa tai broileria.
Broileri pastasalaatti
Tämän helpon ja nopeasti valmistuvan salaatin ohjeen sain ystävältäni. Maistuu hyvin lounaalla tai vaikka piknikillä.
4-6 annosta
400 g Kierre / Pennepastaa
400 g Hunajamarinoituja broilerin suikaleita.(tai itse maustettua broileria)
1 ruukku Basilikaa
1 ruukku Rucolaa
n. 300 g Kirsikkatomaatteja
1 purkki Pestoa
1. Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä. Huuhtele kypsä pasta kylmällä vedellä ja valuta.
2. Paista Broilerin suikaleet ja hetkeksi sivuun jäähtymään
3. Puolita kirsikkatomaatit ja leikkaa baslika ja rucola silpuksi
4. Sekoita pastan sekaan pesto, broileri, tomaatit ja viimeiseksi basilica ja rucolasilppu
En yleensä käytä valmiiksi marinoitua lihaa mutta tähän salaattiin sopii hyvin juuri tuo hunajamarinoitu broileri hyvin. Kuvan salaattiin käytin Sitruunakana-ruoasta jäljelle jääneet palat ja nekin maistuivat hyviltä salaatissa. Tärkeää on, että broilerissa on tarpeeksi makua.

Ohraleipäset
Tämä kiva "arki Focaccia" ohje löytyy Nalle ohrahiutale-paketista. Nämä ovat herkullisia ja tosi helppoja tehdä. Ohran tilalla voi varmaankin käyttää myös kaurahiutaleita. Tällä kertaa laitoin osaan leipäsistä kirsikkatomaatteja ja oliiveja.
10-12 kpl
3 dl Vettä
1 rkl Sokeria
1/2 tl Suolaa
1/2 tl Valkosipulijauhetta (hyvää tulee ilmankin tätä)
2 dl Ohrahiutaleita
1 ps Kuivahiivaa
n. 4 dl Vehnäjauhoja
1/2 dl Rypsiöljyä
Yrttilöljy:
1/4 dl Rypsiöljyä
1 Valkosipulinkynsi (jätän usein tämän pois)
1/2 tl Rosmariinia
1. Sekoita +42 -asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) veteen sokeri, suola ja valkosipulijauhe.
2. Yhdistä ohrahiutaleet ja kuivahiiva keskenään ja sekoita taikinanesteeseen. Ja lisää vehnäjauhot sekä rypsiöljy ja alusta taikina tasaiseksi. Taikina saa jäädä pehmeäksi.
3. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 min.
4. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa tasaiseksi. Leivo taikinasta tanko ja jaa 10-12 osaan. Nosta palat leivinpaperin päälle pellille ja taputtele jauhotetuin käsin pyöreiksi. Anna kohota vielä noin 30 min.
5. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen ja valmista yrttiöljy sekoittamalla aineet keskenään
6. Painele kohonneisiin leipäsiin sormella koloja ja voitele leipästen pinta yrttilöljyllä. Halutessasi laita täytteitä oman maun mukaan. (oliivit, tomaattia, aurinkokuivatut tomaatit, ilmakuivattu kinkku, vuohenjuusto tms.)
7. Paista uunin keskitasolla noin 10 min.

Porkkanasosekeitto
400 g Porkkanoita (tai Bataattia)
2 Perunaa
1 Sipuli
1 rkl Rypsiöljyä
1/2 l vettä
1 Kasvisliemifondi
1 tl Raakunaa
1/4 tl Mustapippuria
1/dl Kermaa ( Tai kookoskermaa)
Koristeeksi:
1 rkl ranskankermaa / Lautasannnos
Paahdettuja kurpitsan siemeniä
1. Paloittele kuoritut porkkanat ja perunat. Hienona kuorittu sipuli. Kuullota sipuli öljyssä kattilassa. Lisää porkkanat ja perunat. Sekoittele hetki. Kaada vesi kattilaan ja lisää fondi. Keitä noin 20 min, kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
2. Kaada keitinvesi talteen toiseen astiaan. Soseuta kasvikset sauvasekoittimella kattilassa. Lisää keitinlientä ja halutessasi kermaa joukkoon niin paljon, että keitosta tulee sopivan sakeaa.
3. Mausta raakunalla ja pippurilla. Tarjoa höyryävän kuumana hyvän leivän kanssa

Nopea Jauhelihakeitto
Noin 4-6 hengelle
- 3-4 keskikokoista perunaa
- 2-3 porkkanaa
- Pakastepapuja
- 400g naudan paistijauhelihaa
- 2 lihafondikuutiota
- Kanttarelli -tuorejuusto
(CremeBonjour)
- 1,5 litraa vettä
- Laita vesi kiehumaan ja nakkaa mukaan pari lihafondia
- Kuori ja kuutioi perunat sekä porkkanat pieniksi paloiksi ja lisää ne kiehuvaan veteen.
- Laita perunoiden ja porkkanoiden sekaan myös kanttarellituorejuusto. Vähennä lämpöä ja anna kiehua hiljalleen. Sekoita välillä niin, että juusto sekoittuu tasaisesti liemeen.
- Paista jauheliha ja lisää keittoon porisemaan.
- Kun perunat ovat kypsiä, lisää vihreitä papuja oman maun mukaan. Kiehauta keittoa vielä ihan pieni hetki, maista ja tarkista maku.
- Nauti kuumana näkki- tai ruisleivän kera.

Välipalakippo
Tähän värikkääseen välipala-
kippoon voi laittaa mitä vain
maistuvaa ja rouskuvaa.
Tämä on meidän muksuille
maistuva versio.
- Päärynää
- Porkkanaa
- Kurkkua
- Kermajuustoa (Oltermanni)
- Leipäjuustoa
- Viinirypäleitä
Lisänä olen tarjonnut pähkinöitä.
IsoMummin Tonnikalamakaroni
Ajattelin aloittaa tämän yhteisen "keittokirjan" tällä Tonnikalamakaroni-ruualla, jota alunperin söin ensikerran Isomummin laittamana. Tämä ruoka on ollut meillä usein arki-iltojen pelastaja, kun pitää saada nälkäisille ulkona tohunneille lapsille nopeasti heille hyvin maistuvaa ruokaa. Meillä lapset tykästyivät tähän ruokaan niin paljon, että kerroin ohjeen kerran Lauttasaaressa eräälle perhepäivähoitajalle, joka myös siitä kovasti tykkäsi ja kertoi antaneensa ohjeen monelle tutulleen. Kerran sitten puistossa ollessani kuulin erään aivan tuntemattoman äidin kertovan tätä reseptiä toiselle naiselle ja hymyillen mietin, että nyt Isomummin makaronimössö on levinnyt kaikkien Lauttasaarelaisten ruokapöytiin.
Tämä ruoka pitää syödä heti, lämmitettynä se ei maistu kovin hyvältä.
Kerran tein tämän myös uunilohesta yli jääneistä paloista ja sekin oli hyvää.

- Makaronia 1 pussi
- Tonnikalaa 2 purkkia
- 3 juuston kerma 1 prk
- Tilliä silputtuna maun mukaan
- Suolaa ja Mustapippuria myllystä
Ohje:
- Keitä makaronit (suola tai kalaliemi)
- Valuta kypsät makaronit
- Lisää tonnikala, kerma,tilli ja mausteet. Kiehauta ja tarjoa heti raikkaan vihreän salaatin kera.
-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)