
Kalapuikot (4 hlö)
- noin 600 Gourmet Alaskan Seiti-fileitä tai tavallista seitiä neliön palana.
(parhaimmat kalapalat tulisivat varmasti tuoreesta kalasta)
- 2 dl vehdäjauhoja
- 2 kananmunaa
- 3 dl korppujauhoja
- 1/2 tuoretta tilliä hienonnettuna
- 1 tl suolaa
- rouhaisu mustapippuria
- ruokaöljyä paistamiseen
Tartarkastike
- 3 dl kermaviiliä (yleensä käytetään kai majoneesia, mutta minusta kermaviilistä tulee raikkaampi kastike)
- 1 suolakurkku
- 1 ruukku ruohosipulia / 2 rkl sipulia hienonnettuna
- 1 rkl kapriksia
- suolaa ja pippuria
- loraus sitruunamehua
1. Jos käytät pakastekalaa nosta kala lämpimään siksi aikaa, kun teet tartarkastikkeen.
2. Hienonna suolakurkku ja ruohosipuli/sipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi loraus sitruunamehua ja tarkista maku. Nosta kylmään odottamaan.
3. Leikkaa kalafileet pitkulaisiksi siivuiksi.
4. Laita yhdelle lautaselle vehnäjauhoa, toiselle lautaselle kananmunat, joita on vähän vatkattu, ja kolmannellelautaselle korppujauhot, joihin on sekoitettu tilliä, suolaa ja pippuria. Pyöritä kalapalat ensin vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhossa.
5. Paista kalapuikot miedolla lämmöllä molemmilta puolilta kauniin värisiksi. Pakastekala kypsyy noin 12-15 minuutissa. Tarjoile kuumina tartarkastikkeen, parsan/perunoiden/muusin ja sitruunalohkojen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.