Briejuusto-vadelmaBruschetat

Nam, hyvää, helppoa ja kaunista juhlapöytään tai ystävälle yllätyksenä.

Tuoretta patonkia tai maalaisleipää
Brie-juustoa
Rucolaa
Vadelmia
Hunajaa

Leikkaa leipä viipaleiksi ja sivele öljyllä. Paista hetki uunissa 200 asteessa. Laita päälle juustoa. Valuta päälle hiukan hunajaa ja koristele rucolan lehdillä ja vadelmilla.

Onnin suklaakakku

Ihanan suklainen herkku ja niin helppo, että lapsikin sen osaa tehdä....meidän tokaluokkalainen leipoi tämän ihan itse alusta loppuun saakka.

Kylläpä tätä oli pikkumiehen  kiva tarjoilla kavereille pihapelien ja iltapalan jälkeen. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä että tämä oli paras sulkaakakku ikinä. Niin oli!





Pohja:
12 kpl Digestive-keksejä
75 g voita sulatettuna
Täyte:
200 g ranskankermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g taloussuklaata
1/2 dl vahvaa kahvia
2 kananmunaa
3/4 dl sokeria
Koristeluun vadelmia

1. Laita uuni kuumenemaan 175 astetta ja keitä kahvi.
2. Pingota leivinpaperi irtokakkupohjavuoan pohjalle ja voitele kevyesti pohja ja vuoan reunoja
3. Sulata voi ja murskaa keksit hienoksi muruksi. Sekoita yhteen ja painele vuoan pohjalle. Laita jääkappiin siksi aikaa kun valmistat täyteen.
4. Sekoita kulhossa tuorejuusto ja ranskankerma.
5. Lisää seokseen kahvi pikkuhiljaa.
6. Pilko suklaa pienemmäksi ja sulata kattilassa miedolla lämmöllä koko ajan pikkuisen sekoitellen.
7. Sekoita suklaa tuorejuusto-kahviseokseen.
8. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja sekoita vähän kerralaan täyteseokseen.
9. Kaada täyte kakkuvuokaan ja paista uunin alaosassa noin 35 min. Juustokakun kuuluu jäädä keskeltä hiukan löysäksi. Se jähmettyy myöhemmin jääkapissa.
10. Anna jäähtyä kunnolla, peitä kelmulla ja säilytä jääkaapissa ennen tarjoilua.

Tonnikalasalaatti

Terveellinen ja ruokaisa salaatti pitää nälän hyvin loitolla. Sopii hyvin lounaaksi tai vaikkakpa ruoaksi treenien jälkeen täysjyväleivän kanssa.

Salaattiin voi laittaa "pyttipannu" meiningillä melkein mitä vain kasviksia mitä kotoa löytyy. Tämäkin syntyi, kun huomattiin, että paprikat uhkasivat mennä pian huonoksi.

Ihan tarkkoja määriä en muista. Aika iso satsi tästä tuli...




Keitettyä Bulgur vehnää kaksi annosta. (mausta suolalla, sitruunalla ja mustapippurilla)
Kaksi purkkia tonnikalaa
yksi punainen, yksi vihreä ja yksi keltainen paprika pieniksi kuutikoiksi leikattuna
Puolikas kurkku ja pari tomaattia pieneksi kuutikoiksi leikattuna
Capriksia maun mukaan
Pari ruukkua tuoretta rucolaa ja yksi ruukku basilikaa silputtuina
Pari-kolme kananmunaa

Sekoita kaikki ainekset ja mausta vielä tarvittaessa sitruunalla, suolalla ja pippurilla. Koristele kananmunilla, yrteillä tai sitruunanlohkoilla oman maun mukaan.

KuhaCheviche

Raikas cheviche meksikolaisen ruoan ystäville. Resepti löytyi Soppa 365-sivustolta.

Pikkuisen muutin alkuperäistä ohjetta ja lisäsin makeutta kirpeyden keskelle. Laitoin marinadiin hiukan sokeria ja lisäsin melonia mukaan. Nektariinikin olisi tässä hyvä.







500 g tuoretta nahatonta kuhafiiletä
6 kpl limetin mehu
1 kpl  vihreä chili
2 kpl kypsää tomaattia
1 ruukku tuoretta korianteria
1 kpl punasipulia
suolaa ja mustapippuria
1 kypsä avokado
1/2 cantaloupe -melonia (tai pari nektariinia)

1. Poista kalafileestä mahdolliset ruodot ja kuutioi filee pieneksi. Siirrä kulhoon.
2. Purista limeistä mehu ja lisää kalapalojen päälle. Ripsauta päälle pikkuisen suolaa ja ihan vähän sokeria. Siirrä peitettynä jääkaappiin 3-4 tunnin ajaksi. Kääntele kalapaloja välillä marinoinnin aikana.
3. Halkaise chili ja poista siemenet. Halkaise tomaatit ja poista niistäkin siemenet. Kuutioi tomaatit ja silppua chili ja korianteri. Kuori ja hienonna sipuli.
4. Yhdistä valutettuihin kalakuutioihin muut ainekset. Kuutioi kuorittu avokado ja lisää se chevichen päälle tai tarjoa chevicen kanssa.

Chili Con Carne

Vitsin herkullinen täyte ja maistuisi varmasti myös riisin kera. Älä pelästy pitkää listaa, pata muhii itsestään liedellä kun vain saat kaiken ensin kattilaan.

Jos teet tästä oman version ja jätät jotakin mausteita pois, niin säilytä kuitenkin tähtianikset.. Niistä tulee hyvä maku tähän ruokaan.

Tämä ohje on jo pitkään ollut mielessä ja nyt pääsin sitä kokeilemaan. Ohje on vanhasta Ruoka ja Viini -lehdestä. Pieniä muutoksia tein, sillä jotakin unohdin ostaa ja jotakin halusin pikkuisen muuttaa.

Lehden ohjeessa jotkut asiat tehtiin aika pitkän kaavan mukaan. Oikaisin joissakin kohdissa, jotta saisin ruoan hiukan nopeammin valmiiksi ja hyvää tuli!









2 dl mustapapuja (Go green / Pirkka)
2 porkkanaa
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
2 tähtianista
2 tl chilijauhetta
2 tl paprikajauhetta
2 rkl tomaattipyreetä
1 punainen chili
500 g jauhelihaa
3 dl punaviiniä
5 dl lihalientä
1 prk tomaattimurskaa
2 limettiä
2 punaista tai keltaista paprikaa
öljyä padan pohjalle
Tuoretta korianteria

1. Kuori ja paloittele porkkanat, sipuli pieniksi kuutioiksi. Laita öljyä kattilaan ja kuullota kasviksia miedolla lämmöllä. Lisää mausteet tähtianis, chilijauhe ja parikajauhe sekä tomaattipyree. Kuullota vielä hetki. Halkaise Chili ja poista siemenet. Pilko pieneksi ja lisää kattilaan.
2. Paista jauheliha tummanruskeaksi ja siirrä jauheliha kattilaan. Huuhdo paistinpannu vedellä ja kaada liemi ja mahdolliset karstat kattilaan.
3. Lisää viini ja 5 dl lihalientä ja tomaattimurska. Sekoita. Tarkista maku. mausta tarvittasessa suolalla tai limen mehulla ja anna hautua hiljalleen poristen noin 1 1/2 tuntia
4. Huuhtelea pavut kylmällä vedellä ja lisää ne pataan. Jatka hauduttamista noin 45-60 min tai niin, että pata on tarpeeksi paksua.
5. Raasta puolikkaan limetin kuori kastikkeeseen ja purista mehut joukkoon. Mausta suolalla tarpeen mukaan. Anna padan hetki vetäytyä ja tarjoile tortillojen, ranskankerman ja tuoreen korianterin kanssa.

Marja-Banaanismoothie

Pitkän kehittelyn jälkeen olen onnistunut valmistamaan vähäsokerisen smoothien, jota lapset juovat meillä mielellään,

Reseptistä tulee aika reilu annos, sillä minäkin juon aamuisin tämmöisen. Jos aamulta jää juomaa yli, sen voi pakata töihin mukaan shakkerissa tai laittaa jääkaappiin odottamaan iltaa. Pieni ravistus ja smoothie on taas valmis juotavaksi. Meillä perheen lätkän pelaaja ottaa tällaisen usein mukaan treenin jälkeen juotavaksi, jotta pahin nälkä pysyy loitolla kotimatkan ajan.

- 1 kypsä banaani
- noin 100 g mustikoita
- reilu 100 g mansikoita
- kourallinen kaurahiutaleita
- 1 pkt Skyr-vanilijarahkaa (laita maustamaton rahka, jos haluat tehdä smoothien kokonaan ilman lisättyä sokeria)
- Kauramaitoa niin, että ainekset peittyy.

Surrauta kaikki ainekset tehosekoitteimessa  ja lisää maitoa tarpeen mukaan niin, että juomasta tulee sopivan paksuista.




Tommin Bostonkakku

Meillä perheen isäntä leipoo parhaimmat pullat. Niistä tulee aina pehmeitä ja kuohkeita.

Tämän ihanuuden sain lapsilta ja iskältä äitienpäivänä aamuteen kanssa. Tämä on tehty Sunnuntai-jauhopussin korvapuustireseptillä. Siitä tulee kakku ja muutama korvapuusti vielä kaupan päälle.

Pääsiäisenä bostonkakun taikinan voisi värjätä sahramilla 1/2 tl.

Taikina
5 dl maitoa
1 muna
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
2 ps kuivahiivaa
13-15 dl vehnäjauhoja
150-200 g pehmeää voita
Täyte
Kanelia
noin 1 dl sokeria
100 g pehmeää voita
Kuorrutus
1/2 rkl sitruunan mehua
1 rkl vettä
1-2 dl Tomusokeria


1. Sekoita +42asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) maitoon muna, sokeri, kardemumma ja suola.Vispilöi taikinanesteeseen osa jauhoista joihin kuivahiiva on sekoitettu.
2. Lisää jauhoja vähitellen ja taikinanteon loppuvaiheessa huoneenlämpöinen voi. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä ja vedottomassa paikassa (mikro on hyvä paikka) noin 40 min.
3. Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois ja jaa taikina kahteen osaan.
4. Kauli taikina levyiksi ja levitä päälle pehmeä voi ja ripottele päälle kanelia ja sokeria.
5. Kääri levyt rullalle ja leikkaa rullasta viipaleita. Laita pullat vuokaan vieriviereen kohoamaan noin 30 min. ajaksi.
6. Tee jäljelle jääneestä taikinasta korvapuusteja pakastimeen.
7. Voitele kohonnut kakku ja paista 225 asteisessa uunissa keskitasolla noin 10-15 min.
8. Jäähdytä ja koristele sokerikuorrutteella.