1,5 kg kypsiä tomaatteja
2 punaista paprikaa
4 valkosipulinkynttä
2 sipulia
1 punainen mieto chili
oliiviöljyä
2 rkl sokeria
suolaa & pippuria
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio tai 3 rkl kasvisfondia
iso nippu basilikaa
1. Laita uuni 200 asteeseen lämpiämään.
2. Huuhtele tomaatit ja leikkaa puoliksi. Asettele tomaatit leikkauspinta alaspäin leivinpaperilla vuoratulle pellille.
3. Lyö kevyesti veitsen lappeella valkosipuleita ja laita tomaattien päälle. Lorauta päälle kunnolla oliiviöljyä ja ripottele hieman suolaa ja sokeria.

4. Huuhtele paprikat ja chili, poista siemenkodat ja leikkaa paloiksi. Kuori sipulit ja leikkaa paloiksi, laita paprikat ja sipulit uunivuokaan ja lorauta päälle oliiviöljyä ja ripottele suolaa.

5. Laita tomaattipelti uunin keskitasolle ja paprika-sipuli vuoka uunin alaosaan. Paista kasviksia uunissa noin tunti, tomaattien kuuluu paahtua pinnasta mutta jos ne alkaa tummua liikaa niin laske lämpötilaa.
6. Ota kasvikset uunista ja kaada ne kattilaan. Lisää nippu basilikaa ja aja keitto sauvasekoittimella tasaiseksi.
7. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio tai fondi. Anna kiehua hetken aikaa ja maista keittoa.
8. Tarjoile keitto.
Teimme tätä ihanaa keittoa alkuruoaksi pääsiäisenä, kun kaverit olivat syömässä. Seuraavaan versioon ajattelin kokeilla lisätä linssejä, jotta siitä tulisi hieman ruokaisampaa.