KasvisBlognese

Kiitos äidin, olen innostunut tekemään ruokaa tummasta soijarouheesta. Rouheella voi välillä korvata jauhelihan ja se  sopii hyvin esim. pastakastikkeisiin ja makaronilaatikkoon ja ruoat kelpaavat myös lapsille.

Soijarouhe on myös hyvin proteiinipitoista, edullista ja hyvin säilyvää. Yhdestä pussista (500g) tulee monen monta annosta.




Rouheita on monenlaisia, mä olen tähän asti tehnyt ruokaa VegeSun -merkkisestä rouheesta, sillä se on helppo ja nopea heti valmis rouhe.  Ohje on peräisin soijarohepussin kyljestä ja sitä olen sitten oman maun mukaan muunnellut ja maustanut.

KasvisBolognese neljälle:

2 dl VegeSun -tummaa soijarouhetta
2 dl vettä ja kasvisliemikuutio
1-2 sipulia
3-5- valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
2 purkkia tomaattimurskaa
Noin ruokalusikallinen Balsamicoa
Hyppysellinen sokeria
1 ruukku tuoretta basilikaa
Mustapippuria ja suolaa tarvittaessa


1. Kuullota sipulit oliiviölyssä
2. Lisää vesi, tomaattimurska ja kasvisliemikuutio
3. Kun liemikuutio on liuennut laita mukaan soijarouhe, balsamico, sokeri ja basilika  ja anna porista miedolla lämmöllä noin 10 min
4. Mausta mustapippurilla ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa hiukan suolaa.
5. Sekoita juuri keitetyn pastan joukkoon ja raasta pinnalle parmesan-juustoa ja syö heti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.