Kesään on vieä aikaa mutta yhtenä päivänä teki mieli kesäkeittoa ja mielessä kummitteli viime kesän Ruoka&Viini-lehden resepti, jota päätin kokeilla mukaillen ohjetta.
Ohjeessa vannotettiin tuoreiden kasvisten perään ja tokihan niistä maukkaampi keitto syntyykin mutta mulla oli pakkasessa kasviksia ja niistäkin tuli herkullinen lounaskeitto. Keittoa voi muunnella sen mukaan mitä kasviksia kaapista löytyy.
4 ANNOSTA
400 g pakastekukkakaalia
4 porkkanaa pilkottuna
200 g pakasteparsakaalia
hiukan vihreitä pakastepapuja
4 kevätsipulia pieneksi pilkottuna
6 dl vettä
4 dl täysmaitoa
1/2-1 tl merisuolaa myllystä
1/4 tl jauhettua valkopippuria
150 g sinihomejuustoa
1. Laita vesi kiehumaan suolan kera
2. Lisää kasvikset, maito sekä homejuusto
3. Keitä sen verran, että kasvikset kypsyvät. Varo keittämästä kasviksia ylikypsiksi.
4. Lisää pilkotut kesäsipulit
5. Mausta keitto valkopippurilla ja tarvittaessa suolalla.
Syö höyryävän kuumana hyvän ruisleivän kera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.