Katkarapu cheviche

Tästä ihanan raikaasta herkusta tulee mieleen Italian matka. Siellä valmistimme tätä aika suurelle porukalle mutta laitoin tänne hiukan maltillisemman ohjemäärän.
Chevicheä tehdessäni en kovin tarkasti seuraa aineksien määriä. Noin suurinpiirtein tehtynä ja maistelemalla tulee parasta!
Ohje kuudelle herkuttelijalle:

600 g katkarapuja (siika tai lohifileetä)
4-6 limen mehu
2-3 sitruunan mehu
1 tl suolaa
2 rkl ruokosokeria
1 kurkku pieneksi kuutioituna
2 avokadoa pienksi kuutioituna
2-3 nektariinia pieneksi kuutioituna
 1–2 punaista chiliä (ripaus Chilihiutaleita)
1 ruukku tuoretta korianteria

 (1–2 valkosipulinkynttä ja yksi punasipuli, peukalonpään kokoinen pala inkivääriä, 3 rkl oliiviöljyä)

1. Kiehauta katkaravut nopeasti ja jäähdytä kylmässä vedessä, jotta kypsyminen loppuu. Valuta ravut.
2. Marinoi rapuja sitruuna- ja limemehuissa tunti. Lisää sipulit ja chilit ja pidä jääkaapissa. Lisää ennen tarjoilua korianteri, kurkut ja avokado.

Chevichen voi tehdä myös kalasta. Siika ja Lohi sopivat tosi hyvin.
Alla vielä valmistusohje kalasta tehtynä:

1. Leikkaa kalafileet läpimitaltaan noin sentin kokoisiksi kuutioiksi. Levitä kuutiot laakean astian pohjalle. Ripottele pinnalle suolaa ja sokeria. Purista limeteistä ja sitruunasta mehut ja kaada kalapalojen päälle.
2. Kuori ja hienonna punasipuli ja valkosipulinkynnet. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna. Kuori inkiväärinpala ja raasta hienoksi. Hienonna korianteri. Lisää aineet kalapalojen joukkoon. Sekoita.
3. Anna cevichen kypsyä noin 15–20 minuuttia, enintään parin tunnin ajan viileässä. Sekoita joukkoon oliiviöljy. Aseta tarjolle.

Huomioita:
- Kalan täytyy olla mehukasta ja ehdottoman tuoretta.
- Pakasta järvi- ja makeanveden kaloja vähintään vuorokausi ennen valmistusta, jotta mahdolliset loiset tuhoutuvat.
- Leikkaa kalakuutiot tasakokoisiksi, jotta ne kypsyvät samaan aikaan.
- Maistele marinadilientä useaan kertaan valmistusvaiheessa. Limetin hapon, ruokosokerin ja suolan tasapaino on tärkeä. Maun tulee olla raikkaan hapokas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.