Kaunis ja herkullinen salaatti sellaisenaan tai kesäisen grilliruoan seuraksi. Tästä taitaa tulla meidän perheen aikuisten tämän kesän suosikki.
Ohje on suora kopio Glorian ruoka&viini -lehdestä. Joitakin työvaiheita oikaisin, jotta sain ruoan hiukan nopeammin pöytään. Tosi hyvää tuli.
2 pientä kesäkurpitsaa
4 viipaletta maalaisleipää
2 rkl öljyä
2 tomaattia
250 g kirsikkatomaatteja
1 kesäpunasipuli
2 paprikaa
1 pkt (125 g) bufalamozzarellaa
2 dl kivettömiä mustia oliiveja
2 rkl pieniä kapriksia
1/2 ruukkua basilikaa
Kastike
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl punaviinietikkaa
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1/4 tl chilihiutaleita
1. Leikkaa kesäkurpitsa ja paprikat suupalan kokoisiksi paloiksi. Voitele ne kevyesti öljyllä ja paista muutama minuutti grillissä vihannespannussa, parilapannussa tai wokissa. Mausta halutessasi suolalla ja pippurilla.
2. Grillaa / paahda paahtimessa leipäviipaleisiin kaunis väri. Kuutioi viipaleet.
3. Lohko isot tomaatit ja puolita kirsikkatomaatit.
4. Poista punasipulin varsi ja viipaloi sipuli.
Laita kaikki kasvikset tarjoiluastiaan. Kuutioi mozzarella ja lisää se oliivien, kapristen ja leipäviipaleiden kanssa kulhoon. Tee kastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Kaada kastike salaattiin ja anna maustua noin 30 min.
Viimeistele riivityillä basilikanlehdillä.
Peruna-linssisalaatti
Ihanan raikas, tosi ruokaisa peruna-salaatti. Rosmariini tuo tähän kivan välimerellisen maun.
Vähän vahingossa huomasin, että tämä sopii tosi hyvin Tzatsikin tai muun jogurttikastikkeen seuraksi. Syö sellaisenaan tai lisäkkeenä vaikkpa kreikkalaisten lihapullien kanssa.
Alkuperäisessä ohjeessa (KevytKokki-lehti vuosimallia 2009) perunan seuraksi laitettiin jäävuorisalaattia. Päätin itse laittaa ruocolaa ja se sopi tosi hyvin.
Ohje Neljälle:
4 kiinteää Perunaa
200 g Vihreitä linssejä (esim. GoGreen valmiiksi liotetut linssit)
2-3 vihreää Omenaa (GrannySmith)
2 ruukkua Rucolaa tai 1 ruukku jäävuori tms. salaattia)
Kastike:
1 tl balsamiviinietikaaa
1 tl sitruunamehua
2 tl dijonsinappia
2 tl hunajaa
4 rkl oliiviöljyä
1-3 rkl hienoksi hakattua tuoretta rosamariinia
Sormisuolaa oman maun mukaan
1. Keitä perunat kypsiksi. Jäähdytä, kuori ja kuutioi.
2. Huuhtele ja valuta linssit.
3. Kuutioi omenat
4. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kääntele salaatin joukkoon.
5. Sekoita revitty ruocola (salaatti) juuri ennen tarjoilua.

Katkarapu cheviche
Tästä ihanan raikaasta herkusta tulee mieleen Italian matka. Siellä valmistimme tätä aika suurelle porukalle mutta laitoin tänne hiukan maltillisemman ohjemäärän.
Chevicheä tehdessäni en kovin tarkasti seuraa aineksien määriä. Noin suurinpiirtein tehtynä ja maistelemalla tulee parasta!
Ohje kuudelle herkuttelijalle:
600 g katkarapuja (siika tai lohifileetä)
4-6 limen mehu
2-3 sitruunan mehu
1 tl suolaa
2 rkl ruokosokeria
1 kurkku pieneksi kuutioituna
2 avokadoa pienksi kuutioituna
2-3 nektariinia pieneksi kuutioituna
1–2 punaista chiliä (ripaus Chilihiutaleita)
1 ruukku tuoretta korianteria
(1–2 valkosipulinkynttä ja yksi punasipuli, peukalonpään kokoinen pala inkivääriä, 3 rkl oliiviöljyä)
1. Kiehauta katkaravut nopeasti ja jäähdytä kylmässä vedessä, jotta kypsyminen loppuu. Valuta ravut.
2. Marinoi rapuja sitruuna- ja limemehuissa tunti. Lisää sipulit ja chilit ja pidä jääkaapissa. Lisää ennen tarjoilua korianteri, kurkut ja avokado.
Chevichen voi tehdä myös kalasta. Siika ja Lohi sopivat tosi hyvin.
Alla vielä valmistusohje kalasta tehtynä:
1. Leikkaa kalafileet läpimitaltaan noin sentin kokoisiksi kuutioiksi. Levitä kuutiot laakean astian pohjalle. Ripottele pinnalle suolaa ja sokeria. Purista limeteistä ja sitruunasta mehut ja kaada kalapalojen päälle.
2. Kuori ja hienonna punasipuli ja valkosipulinkynnet. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna. Kuori inkiväärinpala ja raasta hienoksi. Hienonna korianteri. Lisää aineet kalapalojen joukkoon. Sekoita.
3. Anna cevichen kypsyä noin 15–20 minuuttia, enintään parin tunnin ajan viileässä. Sekoita joukkoon oliiviöljy. Aseta tarjolle.
Huomioita:
- Kalan täytyy olla mehukasta ja ehdottoman tuoretta.
- Pakasta järvi- ja makeanveden kaloja vähintään vuorokausi ennen valmistusta, jotta mahdolliset loiset tuhoutuvat.
- Leikkaa kalakuutiot tasakokoisiksi, jotta ne kypsyvät samaan aikaan.
- Maistele marinadilientä useaan kertaan valmistusvaiheessa. Limetin hapon, ruokosokerin ja suolan tasapaino on tärkeä. Maun tulee olla raikkaan hapokas.

Rosmariinileipä
Tämän ihanan leivän ohje löytyi kevään Maku-lehdestä. Rapea kuori ja mehevä sisältä. Tämän paistuessa uunissa kotiin leiviää aivan ihana tuoksu!
Jotakin jätin ohjeesta pois ja jotakin lisäsin. Muuten on suora kopio lehden ohjeesta.
1/2 purkkia maitorahkaa
2 dl vettä
3 rkl hunajaa
1 tl suolaa
2 dl puolikarkeita spelttijauhoja
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl tuoretta rosmariinia hienonnettuna
1/2 dl oliiviöljyä
Leivän pinnalle:
Merisuolaa
Tuoretta rosmariinia
oliiviöljyä
Levite:
1/2 prk maitorahkaa
50 g pehmeää voita
1 dl tuoreita yrttejä (ruohosipulia, persilijaa)
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1. Sekoita rahka ja vesi. Lämmitä se käden lämpöiseksi
2. Liuota joukkoon hiiva, hunaja ja suola. Lisää speltti- ja vehnäjauhot vähän kerrallaan samalla alustaen.
3. Lisää loppuvaiheessa öljy ja rosmariini. Vaivaa kunnes taikina on kimmoisaa.
4. Kohota (hyvä kohotuskaappi on mikro) liinalla peitettynä noin 30 min
5. Kaada taikina jauhotetulle alustalle ja jaa se 10 osaan. Pyöritä palat sämpylöiksi ja asettele ne leivinpaperin päälle pellille isoksi renkaaksi vieriviereen.
6. Peitä leivinliinalla ja kohota noin 20 min.
7. Voitele oliiviöjyllä ja ripsauta pinnalle suolaa ja rosmariinia
8. Paista 200-asteessa noin 15-20 min.
9. Valmista levite sekoittamalla kaikki aineet keskenään.

SitruunaVanilija -juustokakku
Tämän ihanan juustokakun ohjeen sain vuosia sitten parhaalta ystävältäni. Aluperäinen ohje on tehty limestä ja siitä ovat aina kaikki kovasti tykänneet.
Ajan saatossa olen limekakkusta tehnyt erilaisia versioita ja tällä kertaa tein kakun sitruunasta.
Helppoa ja aivan ihana jälkkäri ja kahvipöydän herkku!
Kakku jää tällä ohjeella aika littanaksi. Silloin kun on enemmän vieraita teen täytettä tupalmäärän vaikka silloin täytettä jääkin jonkin verran ylimääräistä. Mutta sillä tavalla saan kivan korkuisen kakun. Kuvassa sitruunaversio, joka on tehty alkuperäisen ohjeen mukaan ilman tuplatäytettä. Se riittää hyvin pienemmälle porukalle.
3 valkuaista
1,5 dl sokeria
2 vanilijatangon siemenet / aitoa vanilijapulveria
4 liivatelehteä
1 sitruunan mehu (2 limen mehu)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
noin 12 kpl digestive-keksejä
75 g Voita
1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen
2. Murskaa keksit hienoksi muruksi (laita keksit muovipussiin ja murskaa kaulimella)
3. Sulata voi ja sekoita keksimurjuen sekaan
4. Pingota irtokakkupohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja painele keksimassa pohjalle. (älä painele liian tiiviksi, pohja saa jäädä murumaisen rapeaksi.) Laita jääkaappiin viilenemään.
5. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi
6. Sekoita tuorejuusto ja valkuaisvaahto tasaiseksi massaksi
7. Purista sitruuanan / limen mehu ja laita vesilasiin
8. Lämmitä mehu mikrossa kiehuvaksi. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liota sekoittamalla kiehuvan kuumaan sitruuna/limemehuun
9. Valuta siruunamehu ohuena norona tuorejuusto-massaan ja sekoita koko ajan voimakkaasti.
10. Valuta täyte kylmän keksipohjan päälle ja laita päälle tiivis kansi. Sitten koko komeus jääkappiin hyytymään vähintään 5 tunniksi. Mieluiten yön yli. Koristele marjoilla tai sitruunan/limen viipaleilla ja tarjoile kylmänä.

Ellan kevätsalaatti ja basilikaöljy
Tämän ihanan salaatin suunnitteli ja kokosi meidän pikkuinen Ella. Neitokainen ei kuitenkaan itse maistanut tätä herkkua, kun siinä oli mömmöä (itse halusi laittaa) päällä.
Teen usein salaatin päälle basilikasta ja oliiviöljystä nopean ja helpon kastikkeen. Se sopii hyvin vaikkapa ihan viherän salaatin maustajaksi ja erityisen hyvin mozzarellajuuston seuraksi.
BasilikaÖljy:
3 dl tuoreita basilikanlehtiä

1,5 dl oliivi- tai rypsiöljyä
ripaus merisuolaa
mustapippuria myllystä
Silppua basilika karkean suolan kanssa tehosekoittimessa, lisää öljy juoksevana nauhana sekaan ja anna pyöriä tasaisen vihreäksi. Mausta pippurilla ja tarkista suola.
Onnin Banaanirahka
Tämä rahka on Onnin bravuuri ja pikkumies osaakin jo tehdä tämän herkun käden käänteessä ihan itse, ilman aikuisen apua.
2 rahkapurkkia
1 purkki kuohukermaa (2 dl)
3-4 kypsää banaania
sokeria oman maun mukaan
ripaus aitoa vanilijapulveria tai yhden vanilijatangon siemenet.
1. Vatkaa kerma pehmäksi vaahdoksi
2. Lisää rahka ja mausta sokerilla. Lisää myös vanilija. Sekoita tasaiseksi.
3. Pilko ja lisää banaanit rahakaseoksen joukkoon.
4. Laita jääkappiin jäähtymään ja nauti kylmänä välipalana tai jälkkärinä.

Parhaat hampurilaissämpylät
Löysin näiden sämpylöiden ohjeen jostakin blogista ja sinne ohje oli alunperin löytänyt tiensä NewYork Times -lehden sivulta.
Näiden sämpylöiden tekeminen on helppoa muttan niiden leipomi-seen menee hiukan aikaa pitkän kohtusajan takia mutta vaiva kyllä palkitaan!
Nämä sämpylät leipoi meidän isäntä, joka osaa vaivata kuohkeimmat taikinat meidän perheessä.

Hampurilaissämpylät 8 kpl
2,5 dl vettä
4 rkl maitoa
2 tl kuivahiivaa
2 rkl sokeria
8 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
2 rkl pehmeää voita
1 muna
Voiteluun:
1 muna
1 tl vettä
sesaminsiemeniä
1. Lämmitä vesi ja maito kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva ja sokeri. Jätä seisomaan noin 5 minuutiksi.
2. Sekoita jauho ja suola, nypi voi jauhojen joukkoon.
3. Sekoita muna vesi-hiivaseokseen ja lisää se jauhojen joukkoon. Sekoita taikina puuhaarukalla tasaiseksi.
4. Vaivaa taikinaa kymmenisen minuuttia, kunnes se kiinteytyy. Aluksi taikina on todella venuvaa ja tarrautuvaa, mutta muuttuu vaivaamisen myötä helpommin käsiteltäväksi. Kelmuta taikinakulho ja kohota 1-2 tuntia, kunnes se on suurin piirten kaksinkertaistunut.
5. Kaada kohonnut taikina kevyesti jauhotetulle tasolle varovin ottein. Jaa taikina 8 osaan ja muotoile niistä litteitä sämpylöitä uunipellille. Taikina on yleensä tässäkin vaiheessa melko venyvää ja hieman hankalasti käsiteltävää, joten en mitenkään erityisesti pyörittele sämpylöitä vaan yritän ennemminkin taitella ja muotoilla niistä jotenkin tolkullisen näköisiä. Uuni kaunistaa, joten älä stressaa!
6. Peitä sämpylät liinalla ja kohota 1-2 tuntia.
7. Laita kylmään uuniin kulho, jossa on pari desiä vettä ja kuumenna uuni 200 asteeseen.
8. Voitele sämpylät vesi-munaseoksella ja ripottele päälle sesaminsiemeniä. Paista 10-15 minuuttia.
Mustikkapiirakka
Mustikkapiirakka ja vanilijajäätelö maistuvat kesälle!
Tämä on helppo perusohje, josta tykkäämme kovasti koko perhe. Tällä ohjeella olemme lasten kanssa tehneet piirakkaa monet monet kerrat, kun olemme ensin metsäretkellä poimineet mustikoita. Ja parhaimmillaan piirakka onkin tietysti tuoreista, itsepoimituista marjoista leivottuna mutta kyllä tämä pakastemustikoistakin tehtynä maistuu ihanalta!
Lehti, josta tarkistan ohjeen, kun aloitamme leipomisen alkaa olla niin pahasti pienten rasvaisten ja mustikkaisten sormenjälkien peitossa, että päätin laittaa ohjeen varmuuden vuoksi tänne turvaan ja säilöön.
1 dl sokeria
200 g voita
1 muna
5 dl vehnäjauhoja
3-4 dl mustikoita / muita marjoja
(2 tl perunajauhoja, pakastemarjoja varten)
1. Nypi huoneenlämpöinen voi ja sokeri sekaisin
2. Lisää muna ja jauhot
3. Nypi taikinaksi ja muotoile taikinasta tiivis pallo
4. Anna taikinan hengähtää jääkaapissa puolisen tuntia
5. Voitele vuoka
6. Kauli takinasta leivinpaperin päällä vuokaa suurempi ympyrä ja nosta taikinalevy vuoan päälle.
7. Kauli reunjen yli jäävästä taikinasta levy, josta leikaat taikinarullalla suikaleita.(Voit myös murustella jäljelle jääneen taikinan pikkuisiksi kokkareiksi piirakan päälle. Ne paistuvat ihanan rapeiksi uunissa.)
8. Lisää mustikat taikinan päälle ja tee taikinasuikaleista ristikko piirakan päälle. (jos teet taikinan pakastemarjoista, sekoita kulhossa marjat ja pari teelusikallista perunajauhoja keskenään ja lisää kumoa sitten marjat taikinan päälle)
8. Paista 200 asteessa noin puolituntia.
9. Anna piirakan jäähtyä ja vetäytyä. Tarjoile hiukan sulaneen vanilijajäätelön kanssa.

KasvisBlognese
Kiitos äidin, olen innostunut tekemään ruokaa tummasta soijarouheesta. Rouheella voi välillä korvata jauhelihan ja se sopii hyvin esim. pastakastikkeisiin ja makaronilaatikkoon ja ruoat kelpaavat myös lapsille.
Soijarouhe on myös hyvin proteiinipitoista, edullista ja hyvin säilyvää. Yhdestä pussista (500g) tulee monen monta annosta.
Rouheita on monenlaisia, mä olen tähän asti tehnyt ruokaa VegeSun -merkkisestä rouheesta, sillä se on helppo ja nopea heti valmis rouhe. Ohje on peräisin soijarohepussin kyljestä ja sitä olen sitten oman maun mukaan muunnellut ja maustanut.
KasvisBolognese neljälle:
2 dl VegeSun -tummaa soijarouhetta
2 dl vettä ja kasvisliemikuutio
1-2 sipulia
3-5- valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
2 purkkia tomaattimurskaa
Noin ruokalusikallinen Balsamicoa
Hyppysellinen sokeria
1 ruukku tuoretta basilikaa
Mustapippuria ja suolaa tarvittaessa
1. Kuullota sipulit oliiviölyssä
2. Lisää vesi, tomaattimurska ja kasvisliemikuutio
3. Kun liemikuutio on liuennut laita mukaan soijarouhe, balsamico, sokeri ja basilika ja anna porista miedolla lämmöllä noin 10 min
4. Mausta mustapippurilla ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa hiukan suolaa.
5. Sekoita juuri keitetyn pastan joukkoon ja raasta pinnalle parmesan-juustoa ja syö heti!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)