Päältä rapea ja sisältä mehevä. Tämä herkullinen leipä kannattaa syödä paistopäivänä, uunilämpimänä.
Yli jääneen leivän voit säilyttää jääkaapissa. Paahda kylmät leipäviipaleet ennen tarjoilua.
Tämä leipä on helppo ja tosi nopea tehdä sillä se kohotetaan leivinjauheella siksi sen koostumuskin on muffinsimainen.
4 kananmunaa
2 dl maustamatonta jugurttia
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
2 tl kuivattua basilikaa
3/4 tl mustapippuria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g emmentaljuustoa
1 dl pilkottuja aurinkokuivattuja tomaatteja
1 dl täytettyjä vihreitä oliiveja
1 rkl öljyä aurinkokuivatuista tomaateista
1 dl kurpitsan siemeniä (pinjan siemeniä) taikinaan + hiukan leivän päälle
Voita vuoan voiteluun
1. Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen ja voitele pitkulainen leipävuoka.
2. Riko kananmunien rakenne kulhossa ja lisää jugurtti ja mausteet. Sekoita tasaiseksi.
3. Sekoita leivinjauhe jauhoihihn ja lisää jauhoseos taikinaan.
4. Kuutioi juusto, pilko tomaatit ja halkaise oliivit. Sekoita kaikki taikinaan sekä myös öljy.
5. Kaada taikina vuokaan ja tasoita. Ripottele päälle kurpitsan siemeniä.
6. Paista leipää uunin kestitasolla noin 1 h.
Karamellisoitu kala

Neljälle:
500 g lohta
1 sipuli
4 rkl kalakastiketta / soijaa
3 rkl sokeria
2 tl mustapippuria
öljyä paistamiseen
noin 10 cm pala kevätsipulia
1 chli
Karamellikastike
Vajaa 2 dl sokeria
pieni pala voita
2 dl kuumaa vettä
1. Pese, kuivaa, poista nahka ja paloittele kala reilun kokoisiksi paloiksi. Pilko sipulit. Sekoita marinadin ainekset kalakastikkeesta, sokerista, pippurista ja sipuleista. Marinoi kalaa noin 20-30 min.
2. Valmista karamellikastike: Laita kattilan pohjalle pieni määrä voita ja sokeri. Lämmitä sokeria koko ajan sekoittaen, kunnes sokeri on liuennut ja kullanruskeaa. Lisää kuuma vesi. HUOM, ole varovainen. Kaada kuuma vesi kattilan reunoja pitkin ja varo käsiä, sillä kuuma sokeri voi räiskyä. Sekoita, kunnes sokeri on liuennut kuumaan veteen.
3. Paista loheen kiva väri ja rapea pinta ja lisää karamellikastike. Hauduttele hiljalleen ja anna kastikkeen keittyä kokoon. niin, että sitä ei ole oikeastaan jäljellä kuin pikku tilkka.Tarkista välillä ettei kala pala.
4. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa kalakastiketta ja sokeria. Viimeistele kala pippurilla, pilkotulla kevätsipulilla ja chilillä ja nauti sellaisenaan tai tarjoa keitetyn riisin kera!
Kotijuustosalaatti
Tämä ihana salaatti viimeistellään mausteisella leipämurulla.
Ohje löyti Koti ja Keittö -lehdestä.
Alunperin ohjeessa kotijuustokin tehtiin itse, mä vähän oikaisin ja ostin juuston kaupasta ja hyvää tuli! Hiukan jäi kuitenkin itse tehty kotijuusto kaivelemaan ja varmasti sitä joskus kokeilen, olisi varamsti tosi herkullista!
4-6 annosta
2 pakettia kotijuustoa
2 ruukkua rucolaa
1 ruukku basilikaa
500 g miniluumu- tai kirsikkatomaatteja (tuoreina tai uunikuivattuina)
Leipämuruseos
2-3 viipaletta vaaleaa leipää
1-2 valkosipulinkynttä
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
noin 10 basilikan lehteä
ripaus kuivattuja chilihiutaleita
ripaus suolaa
rouhittua mustapippuria
loraus oliiviöljyä
Lisäksi
§Oliivilöjyä
sormisuolaa
mustapippuria
balsamiviinietikkaa
1. Valmista ensin muruseos: Revi leipäviipaleet ja hienonna veitsellä tai monitoimikoneessa.
2. Hienonna valkosipuli sekä basilika ja raasta sitruunan kuori. Yhdistä leivänmuruihin.
3. Lorauta hiukan oliiviöljyä ja mausta suolalla, pippurilla ja ripsauta mukaan chilihiutaleita.
4. Paista rapeaksi pannulla ja jäähdytä
5. Ja sitten salaatin kimppuun: Revi rucola ja basilika lautasille
6. Leikkaa kotijuusto kivoiksi paloiksi ja halkaise tomaatit. asettele salaattipedin päälle
7. Pirskota päälle oliiviöljyä sekä balsamiviinietikkaa ja hiukan sormisuolaa sekä mustapippuria
8. Viimeistele leipämuruseoksella

Rucoladippi
Raikas dippi kesäkasviksille ja
mainio kastike grillatulle kanalle salaatin kera.
- Reilu 2 dl turkkilaista jugurttia (esim. Valion Turkkilainen)
- Yksi nippu tuoretta rucolaa silputtuna
- Kourallinen basilikan lehtiä silputtuna
- 1-2 valkosipulinkynttä murskattuna
- 1 korkillinen valkoviinietikkaa
- Loraus oliiviöljyä
- Suolaa ja Mustaspippuria

Kylmäsavulohileipäset
Vaarallisen hyvä kesäherkku!
Makea saaristolaisleipä ja suolainen täyte on vaan niin herkullista...
Hiukan kevyemmän version saat käyttämällä ruisleipänappeja, makoisa nekin!
En muista tarkkoja määriä mutta maistelemalla hyvä tulee.
- Saaristolaisleipää
- Ranskankermaa /kermaviiliä
- Kylmäsavulohta noin
- Tilliä silputtuna
- Tilkkanen sitruunanmehua
- Mustapippuria
- (suolaa)
1. Hienonna lohi ja silppua tilli
2. Sekoita täytteen aineksia pikkuhiljaa jotta saat oikean makuisen ja paksuisen täytteen
3. Laita täyte jääkaappiin tarjoiluun saakka
4. Viipaloi leipä ja nakkaa täytettä päälle ja tarjoile heti

FetaPinaattipiirakka
Tämä ihana kasvispiirakka on säilynyt yhtenä mun suosikeista jo vuosia. Ohjeen sain Isosikolta kauan kauan sitten.
Pohjan ohjeen olen napannut toisesta leivontakirjasta sillä tykkään tehdä piirakkapohjista, joissa on kauraleseitä. Ne tuovat kivaa rakennetta ja makua!
Pohja:
150 g voita ja margariinia
1 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
(ripaus suolaa, jos käytät voita laita suolaa varovasti)
Täyte
Tuoretta pinaattia pari laatikollista
Fetaa (Patros) yksi paketti murustettuna
4 kananmunaa (ihan oikein, 4 kananmunaa!!!)
1 1/2 dl vettä
1 valkosipulin kynsi
Mustapippuria
Vahvaa juustoraastetta piirakan päälle (mustaleima emmental)
1. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja lisää pehmä margariini. Nypi murumaiseksi taikinaksi ja lisää muna. Sekoita tasaiseksi ja painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkappiin siksi aikaa, kun teet piirkakan täytteen.
2. Revi pinaattia pikkuisen pienemmäksi ja hauduttele paistinpannulla voissa hetken aikaa.
3. Riko kananmunien rakenne kevyesti kulhossa ja sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään
4. Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja ripottele päälle juustoraastetta
5. Paista 200 asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia. Tarjoa raikkaan tomaatti-vihersalaatin kera.
Isosiskoseni muistaakseni kertoi joskus tarjonneensa piirakan kanssa kylmäsavuporotäytteisiä kirsikkatomaatteja. Varmasti hyvä ja herkullisen näköinen pari vaikka illanistujaisissa.
Pitäsikin tehdä joku päivä noita täytettyjä tomaatteja, jotta saadaan noiden herkkullisten pikkusuolaisten ohje tänne muistiin!!

Raikas perunasalaatti
Kiva lisäke vaikka grillimakkaralle. Tähän voi hyvin käyttää aterialta jääneet keitetyt perunat.
Ohje on vanhasta Makulehdestä ja siinä tätä salaattia suositeltiin Juhannusherkuksi.
Hyvää oli vaikkakin vähemmälläkin kastikkeella pärjäisi hyvin mutta sehän on makuasia. Itse tykkään enemmän, jos kastike ei peitä kaikkea ja raaka-aineet näkyvät paremmin. On hiukan kauniimpaakin silloin.
Noin 1 kg keitettyjä uusia perunoita
3 herkkukurkkua
2 omenaa (granny smith)
1-2 punasipulia
1 dl mustia kivettömiä oliiveja
3 rkl kapriksia
Kastike
2 prk (à 2 dl) ruokajugurttia
1/2 dl juokseva hunajaa
3 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
3 rkl persilijasilppua
Koristeluun
Isoja varrellisia kapriksia ja persilijasilppua
1. Pilko keitetyt, jäähtyneet perunat ja herkkukurkut reiluiski paloiksi.
2. Kuori ja paloittele omenat ja punasipulit ja viipaloi oliviit
3. Sekoita kastikkeet ainekset keskenään
4. Yhdistä kaikki salaattiainekset ja kääntele joukkoon kastike. (laita kastiketta pikkhiljaa, jotta saat sitä itsellesi sopivan verran)
5. Anna maustua muutaman tunnin ajan viileässä
Perunasalaattiin voisi oliivien ja kapriksen kanssa laittaa myös vaikka fetaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja, silloin omenat kannattaa jättää pois ja lisätä kastiketta vain ihan pikkuisen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)