Kreikkalainen leipä

Tämä herkullinen ja mehevä leipä sopii mainosti tuomaan ruokaisuutta kevyen keiton lisänä. Sopisi hyvin myös vaikka saunan jälkeen hiukopalaksi tai illanistujaisiin. Tällaiset valmiiksi täytetyt leivät ovat myös käteviä retkieväitä. Täytteitä voi muunnella loputtomasti oman maun mukaan. Perheen miehet toivoivat jo uusintakierrosta  salami-juustoversiona. Ja minä päätin kokeilla sieni-sipuliversiota.



 Ohje löytyi Valion pikkulämpimäisiä -kirjasesta.

Taikina
2 dl maustamatonta jogurttia
1 pussi kuivahiivaa / 25 g tuorehiivaa
25 g voita
1 1/2 dl hiivaleipäjauhoja / sämpyläjauhoja
2  1/2 dl vehnäjauhoja
Vajaa 1 tl suolaa
Täyte:
5 kovaksi keitettyä kananmunaa viipaloituna
1 sipuli hienonnettuna
1 dl mustia kivettömiä kalamat-oliiveja
2 tl oreganoa
1 dl persilijaa silputtuna

1. Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään.
2. Sulata voi ja jäähdytä 
2. Lämmitä jogurtti kädenlämpöiseksi
4. Sekoita sulatettu voi ja jogurtti kuivien aineiden kanssa ja al.usta hyvin.
5. Laita taikina kohoamaan lämpimään paikkaan liinan alle ja tee sillä välillä täyte.
6. Keitä, jäähdytä ja viipaloi kananmunat
7. Hienonna persilija ja sipuli
8. Viipaloi oliivit. (laita kulhoon ja napsi saksilla pienemmäksi)
9. Kaaviloi kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja alusta vielä kerran.
10. Kauli jauhojen avulla taikinasta suorakaiteen muotoinen levy
11. Lado kananmunat ja muuta täytteet "kerroksittain" taikinalevylle (ripottele mausteet kerrosten väliin)
12. Rullaa taikina käärretortun tapaan rullalle ja käännä torttu pyöreäksi renkaaksi. Nipistä päät kiinn toisiinsa. Leikkaa saksilla muutama lovi ulkoreunaan niin, että täyte tulee hiukan näkyviin. Kohota.
13. Paista 200 asteisessa uunissa noin 30-40 min. Voitele paistamisen loppupuolella kylmällä vedellä, jotta pinnasta tulee rapea.

Kikhernetahna

Hummusta voi tehdä monella eri reseptillä, tässä yksi. Tämä on Valion resepti. Kokeilin tätä, kun kaapista löytyi kaikki tarvittavat ainekset. Monissa respteissä tarvitaan seesamtahnaa (tahinia), jota ei silloin kaapista löytynyt.
Hyvää tuli, maistui ihanalta tuoreen leivän kanssa ja näkkärikin sai uutta potkua, kun  sipaisin päälle tätä terveellistä ja hyvää tahnaa!

1 tlk (285 g) kikherneitä
1 dl bulgarian jogurttia
1 valkosipulin kysni
1 rkl sitruunamehua
n 1/2 tl suolaa (laita varovasti)
ripaus mustapippuria myllystä
1-2 rkl persilijaa

1. Valuta herneet ja soseuta muiden ainesten kanssa tasaiseksi massaksi. Anna maustua hetki kylmässä. Tarjoa viileänä leivän päällä ja ruokien lisäkkeenä.

Kermainen Suolaheinäkeitto

Lapset olivat mummolassa, joten päätin hemmotella itseäni ihanan vihreällä keitolla. (tätä ei muu perhe suostu syömään, joten tällaiset ovat harvinaista herkkua meikäläiselle ja aika kevyttä ruokaahan tämä olisikin lapsille) Tämän ja kesäisen keiton ohjeen nappasin Gordon Ramsay omassa keittössään -kirjasta.






4 Hengelle:
2 isoa nippua suolaheinää (noin 150-175 g) huuhdottuna
3 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli silputtuna
1 iso peruna (noin 300 g) pieneksi kuutioituna
8 dl kuumaa kasvislientä (tai kanalientä)
2 dl smetanaa
suolaa ja mustapippuria
halutessasi koristeluun punaista suolaheinää

1. Suikaloi suolaheinä
2. Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja lisää silputtu sipuli, perunakuutiot. Kuullota hetki
3. Kaada kuuma kasvisliemi kattilaan ja anna kiehua niin, että perunat ovat kypsiä
4. Mausta suoalalla pippurilla
5. Lisä suolaheinä liemeen ja  nosta kattila heti liedeltä, kun suolaheinä nuupahtaa
6. Soseuta silkkisen pehmeäksi. (muista varoa kuumaa keittoa, ettei sitä pärskähdä sormille tai kasvoille)
7. Sekoita joukkoon puolet smetanasta ja kuumenna hetki
8. Annostele kulhoihin ja lusikoi pieni nokare smetanaa koristeeksi. Nauti kuumana hyvän leivän kera!

Punajuuripaistos grillatun lohen kera

Vielä löytyi kamerasta viimeinen muisto ihanasta kesäillasta. Punajuuri ja lohi olivat minulle uusi makupari mutta sopivat loistavasti yhteen!  (kuvassa onkin aika hassut sävyt)
8 punajuurta
2 suolakurkkua
1 silputtu punasipuli
2 rkl voita
0,5 dl kapriksia (tai maun mukaan hiukan enemmänkin)
mustapippuria myllystä
suolaa

1. Kuori punajuuret ja pilko pieniksi kuutioiksi
2. Leikka suolakurkku kuutioiksi ja hienonna sipuli
3. Kuullota sipuli paistinpannulla voin kanssa
4. Kumoa pannulle punajuurikuutiot, suolakurkut ja kaprikset
5. Mausta suolalla ja mustapippurilla
6. Paista meheväksi pyttipannuksi

Tarjoile paistetun / grillatun lohen ja "tillikerman" kanssa.

Tillikerma:
2 dl ranskankermaa / kermaviiliä
2 dl silputtua tilliä
1 tl dijon-sinappia
ripaus sokeria ja suolaa

1. Silppua tilli ja sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja mausta sokerilla / suolalla oman maun mukaan sopivaksi.