Ohje löytyi Ruoka&Viini -lehdestä.
Ruokalista ohjeineen on pitkä mutta silti ruoka on helppo valmistaa.
En aina viitsi ostaa yhtä ruokaa varten jotakin tiettyä ruoka-ainetta, jota en luultavasti käytä uudelleen ja siksi hiukan muutin alkuperäistä ohjetta. Käytin riisijauhojen sijasta seesamin-siemeniä leivittämiseen, koska niitä oli jo valmiiksi kaapissa.
Siemenet toimivat tosi hyvin ja toivat kivaa rapeutta kalan pintaan!
Olin myös unohtanut ostaa limejä mutta kotona oli sitruunoita ja onneksi toimivat hyvin limen tilalla.
Seesamin-siemenet hiukan käristyivät mutta eivät liikaa kuitenkaan. Ruoka oli tosi herkullista!!
NELJÄLLE:
800 g kirjolohifileetä
Hyppysellinen suolaa
Marinadi:
1/2 dl korianteria
1/2 punaista paprikaa
1 pieni punasipuli
1 sitruunan (tai lime)
1 dl maustamatonta jugurttia (tähän kannattaa käyttää "ohutta" jugurttia esim, Valion maustamaton)
1/2 tl mustapippuria myllystä
Leivitykseen:
2 dl Seesaminsiemeniä
noin 2 rkl öljyä paistamiseen
Lisäksi
3 dl jasmiini -tai basmatiriisiä
1/2 dl korianteria
1 sitruuna (limetti)
Raitakastike
1/2 kurkkua
1 sipuli
1 dl minttua
1 dl korianteria
2 cm pala inkivääriä
1 vihreä chili
2 dl turkkilaista jogurttia
2 dl piimää
1 tl juustokuminaa
1. Nypi lohesta ruodot ja poista nahka. Kuivaa kala talouspaperilla ja suikaloi mukavan kokoisiksi paloiksi. (noin 5 cm levyiset palat)
2. Suolaa lohenpalat kevyesti
3. Tee marinadi. Hienonna korianteri. Hienonna paprika pienen pieniksi kuutioiksi. Puolita Chili, poista siemenet ja hienonna palko. Kuori ja hienonna sipuli. Yhdistä marinadin ainekset kulhossa.
4. Laita lohi marinoitumaan jogurttiseokseen ja anna olla kylmässä ainakin 30 min.
5. Tee raitakastike. Raasta kurkku. Kuori ja hienonna sipuli. Irrota mintun ja korianterinlehdet rangoista. Kuori ja hienonna inkivääri. Halkaise chili, poista siemenet ja pilko pienemmäksi, Soseuta yrtit, inkivääri ja chili tasaiseksi massaksi tehosekoittimella. Yhdistä jogurtti ja piimä kulhossa ja lisää maustetahna, kurkkuraaste sekä sipuli ja juustokumina, anna maustua kylmässä ainakin 15 min. Pidä raitakastike kylmässä tarjoiluun saakka.
5. Keitä riisi pakkauksen ohjeiden mukaan.
6. Pyörittele kalapalat seesaminsiemenissä. Paista kalapaloja oliiviöljyssä noin 3 min / puoli.
7. Ripottele tuoretta korianteria kalojen päälle. Tarjoa riisin, raitakastikkeen ja sitruunalohkojen kanssa.