Nopea Tomaatti-papukeitto

 
1 tölkki Chili-tomaattimurskaa (mutti)
1 tölkki kuorittuja tomaatteja
1 tölkki kideny-papuja suolaliemessä
2-3 valkosipulinkynttä
1 sipuli
Ripaus sokeria
korkillinen punaviinietikkaa
suolaa
pippuria
säilyketölkillinen vettä
Tuoretta basilikaa
Tarjoiluun ranskankermaa
1 rkl öljyä paistamiseen

1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipuleita öljyssä
2. Lisää tomaattimurska ja kuoriutut tomaatit sekä tölkillinen vettä
3. Kuumenna kiehuvaksi ja mausta suolalla (noin 1 tl) ja  pippurilla.
4. Kaada pavuista liemi pois ja lisää keittoon. Laita mukaan myös punaviinietikka, sokeri sekä silputtua basililkaa
5. Anna porista hyvän aikaa ja pilko puuhaarukalla / lastalla isoja kuorittuja tomaatteja pienemmiksi paloiksi
6. Tarkista maku ja tarjoile höyryävän kuumana ranskankermanokareen kera.




Colewsalaatti

Colewsalaatti maistuu hodarin ja hampparin välissä tai vaikka grillimakkaran lisukkeena. Tällä kertaa laitoimme salaaattia pitaleivän väliin halloumijuuston kaveriksi. Nakkiversiot maistuivat apsille.
6-7 annosta

750 g varhaiskaalia 
3 porkkana
1 nippu kevätsipulia
Kastike:
2 dl  Kreikkalaista jugurttia (Valio) / Kermaviiliä
2 tl valkoviinietikkaa
1 tl sokeria
3/4 tl suolaa
1 tl dijon sinappia 
Mustapippuria myllystä   

1. Raasta kaalio ja kuoritut porkkanat karkealla terällä (kaalin voi myös suikaloida veitsellä)
2. Hienonna sipulit varsineen
3. Sekoita isossa kuhossa
4. Sekoita kastikkeen ainekset ja lisää salaatin joukkoon. Sekoita ja anna viilentyä hetki jääkaapissa.

Sokerittomat Banaani-Omenamuffinit

Leivotaan -lehdessä oli ohjeita sokerittomista leivonnaisista. Ihan mielenkiinnosta päätin kokeilla näiden Banaani-Omenamuffinien makua.

 Yllätyin positiivisesti miten paljon makua voi saada ilman sokeria mausteiden, pähkinöiden ja makeiden hedelmien avulla. Koostumus oli mehevä ja minä tykkäsin. Olivat juuri sopivan makeita päiväteen kanssa ja illallakin veivät hyvin pahimman makean nälän.

Meillä oli näitä eväänä metsäretkellä ja hyvin hävisivät lasten suihin. Naperot sanoivat, että muffinit maistuivat Banaani-Pancakeilta. -Olivat varmasti vähän oikeassa!

Voin hyvin suositella niille, jotka haluavat jotakin makeaa ilman sokeria. Itse tykkäsin, kun vain pikkuisen makeita. Ja näitähän voi samalla ohjeella tuunata mieleiseksi. Baanaania kannattaa varmasti olla aina makeutta antamassa mutta omenan tilalle voi laittaa vaikka päärynää, marjoja tms. Myös kookoshiutaleet toisivat kivaa makua....Vieraille tarjoaisin näitä jollakin kivalla kuorrutteella koristeltuna .Ésim. joku tuorejuustolla / ranskankermalla ryyditetty CupCacke-tyylinen huntu päälle niin sopivat hyvin juhapöytäänkin sokerittomaksi vaihtoehdoksi.

Muffinit säilyivät mehevinä ainakin pari päivää ja olivat melkein paremman makuisia seuraavana päivänä paistamisesta.

Noin 10 kpl

2 munaa
2 kypsää banaania (näihin voi hyvin käyttää vähän liian tummat banaanit)
2 omenaa hienoksi raastettuna
75 g voita sulatettuna
1 1/2 tl kanelia
1 tl kaardemummaa jauhettuna
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 dl maustamatonta jugurttia, 3 prosenttista
Koristeluun 1 dl mantelilastuja
Tarvitset myös muffinivuokia / muffinipellin

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen
2. Hienonna banaanit ja sekoita omenaraasteeseen. Lisää sulatettu voi, kaneli, kaardemumma ja kevyesti vatkatut munat ja jugurtti
3. Sekoita leivinjauhe, vehnäjauhot ja kaurahiutaleet ja sekoita muiden sekaan
4. Jaa taikina muffinimuotteihin ja ripottele päälle mantelilastuja
5. Paista uunissa 200 asteessa, alatasolla noin 20-25 min. Anna jäähtyä ritilällä.