Tomaatti-Mozzarellapiirakka


Mehevä ja maukas kasvispiiras kesätarjottavaksi. Herkuttele tämä piirakka lämpimänä. Sen verran mozzarella venyy, että syömiseen tarvitset haarukan ja veitsen.

Ohje on suora kopio Kinuskikissan sivuilta.

Pohja:200 g margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 ½ rkl vettä
Täyte:
2 rkl Dijon-sinappia
1 ½ dl parmesan-raastetta
6-8 luumutomaattia
250-300 g mozzarellaa
suolaa
mustapippuria
Basilikaöljy:
½ dl oliiviöljyä
½ ruukkua basilikaa
½ (tai 1 pieni) valkosipulinkynsi
suolaa
mustapippuria
Koristelu:
basilikaa
rucolaa

1. Voitele piirasvuoka (halkaisija 24-26 cm).
2. Yhdistä nyppien margariini ja jauhot. Lisää vesi. Painele taikina kevyesti vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200 asteessa 10 min.
3. Sivele pohja sinapilla ja ripottele päälle parmesan-raaste. Viipaloi tomaatit ja mozzarella. Lado viipaleet vuokaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Paista 225 asteessa 20-30 min.
4. Sekoita oliiviöljy, basilikanlehdet ja valkosipuli sauva/tehosekoittimella. Mausta suolalla ja pippurilla.
Ripottele basilikaöljyä piirakan päälle ennen tarjoilua. Koristele piirakka basilikan- ja rucolanlehdillä.

Kookos-Vadelmatorttu

Pehmeästi kookokselle maistuva kesäherkku. Nam, Nam!

Lapset löysivät mahtavan ison vadelmapaikan ja keräsimme yhdessä hetkessä valtavan määrän isoja ja makeita vadelmia ja sen jälkeen piti tietenkin leipoa jotakin hyvää yhdessä...tämän  ohjeen olen repäissyt jostakin lehdestä vuosia sitten.

6-8 palaa
Pohja:
100 g voita
1/2 dl sokeria
1 muna
1 1/4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
Kookoskiisseli
1 tlk (200 g) kookoskermaa
1-2 lime (limen mehua tarvitaan 1/2 dl)
1 muna
1 rkl maissitärkkelysjauhoja
3/4 dl sokeria
1 dl vaahtoutuvaa vanilijakastiketta
Lisäksi:
noin 3 dl vadelmia

1. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmuna vatkaten. Sekoita leinvinjauhe jauhoihin ja lisää taikininaan. Sekoita tasaiseksi. (taikina jää aika pehmeäksi)
2. Pinnota leivinpaperi irtopohjavuokaan ja voitele  tai voitele tavallinen piirakkavuoka. Painele taikina jauhotetuin käsin vuokaan ja sen reunoille. Siirä torrtupohja pakastimeen 15 minuutiksi jähmettymään.
3. Pistele pohja haarukalla ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla vuoassaan.
4. Valmista täytekiisseli. Kumoa kookoskerma pinnoitettuun kattilaan. Halkaise lime ja purista mehua 1/2 dl.
Lisää kattilaan limemehu, muna, maissijauho ja sokeri. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen kunnes kiisseli sakenee. Älä päästä kiehahtamaan!! Jäähdytä seos esim. kylmässä vesihauteessa välillä sekoittaen.
5. Vaahdota vanilijakastike ja kääntele se kylmän kiisselin sekaan.
6. Lusikoi täyte torttupohja päälle ja koristele vadelmilla.